Sivut

tiistai 16. syyskuuta 2014

Potkuri on potkuri


Muttei sentäs perämoottori, vaikka kintut vipattaaki välillä siihen mallihin, että huonoo tehosekootin karehtiis niitä liikkehiä ja nopeutta millä ne parahilla vispaa.
Meillon vissihin tuo lehemä laji vähä sellaanen, että toisilla fiiraa enee ku toisilla, kaikilla jonki verran. Vanha mamma Missi  periytti tehokkahasti tyttärihinsä kohtalaasta sorkan nousua. Ja ku niitoli kymmenen, ja jokaanen teki aika tasaasesti lehemävasikkoja, niin meillon niitä puoli navetallista.


Niinpä se tahtoo välistä tarkoottaa sitä, että hiehon poikies, tuskan hiki tukkii ottalle jo ajatuksesta, että tuoki taas tarvis lypsää, ja son mun tehtävä. Tai siis isännän. Sen mä uhuraan ensimmääsehen lypsyhyn yleensä, ku ei se muuten lypsä, niin voi niitä osumia parannelle rauhas.

Mä haaveelen siihen hiehon lypsyhyn jääkiekkomaalivaharin varusteista, ne patjat olis oikeen mukavat jaloos, kuuluus vain mossahros, ku sorkka osuus, kypärä olis aiva eherotoon, ei osuus häntä silimähän, ja ei niin haittaas jos pää meinaas vähä jäärä kitistöksihin parren ja lehemän välihin.


Sellaase hiehot on heloppoja, jokka potkii heti ensimmääses lypsys, ne jotenki kuitekki hoksaa sen homman ja tasaantuu. Taas sellaaset jokka, keksiii sitte kolomannella nelijännellä kertaa, että helevetti tätä hommaa teherähän joka päivä kaks kertaa, ei käy muuten mun pirtahani, on vaikeempia. Niillä tahtoo jäärä se potku päälle. Ilonaaki (ei ollu muuten nimensä veroonen) lypsettihin aiva rauhas poikimakarsinas ja kerran parreski. Sitte se yhtäkkiä sais niin sanoaksemme paska halavauksen, koetti ensi huutaa kannun hengiltä ja ku ei onnistunu, niin potkia. Ja ku laitoot rauran, se esitti sellaaset rooreo hypyt, että nolis ne amerikan häräär ollu kateellisia sille. No, mä lypsän sitä ny toisellaki kaurella jenkkirauran kans.

Veera taas oli kans aika lekenraarinen, meillä rakennettihin silloon navettaa, ja mulloli välillä rakennusmiehekki sitä pitelemäs nokkapihiriis, sen lisäksi, että mä siroon sen sarvista kii partehen, ettei se peruuttanu takaseinähän. Ja tais sillä olla kaks potkurautaaki. Sillon oma nimikko rauta, sitei ensimmääsehen viitehen vuotehen käytetty, ku Veeralla. Aina vain son lypsys, ny kuurennella mä saan lypsää sen iliman mitää, muille suosittelen rautaa.

Älykkö otti luulot pois heti kättelys, moltihin poi'ittu kummakka samana päivänä, emäntä ja lehemä, joten Matti lyspi sitä yksin, löysi ittensä paskakäytävältä, ku meni sen kikkiihin sattuhun. Varmahan ainut kerta, ku appiukko on ollu meillä avustamas lypsyst.


On meillä niitä "pystyhyn kuollehiaki", joiren elämä ei hetkahra mihinkää siitä lypsetähänkö, vai ollahanko lypsämättä. Ruttu periyttää niitä. Nuolla kaikilla erellä mainituulla potkumoperiilla on yhyristävänä tekijän pieni vaalian ruskia lehemä tuos kuvas, Missi. Se viä kaharennellatoista kaurella kilahutti keskuskappalehen betoniseinähän asti, ku jäi naru sorkan välihin

Mutta tiättekö, harvoon niitä potkuria vaivaa yhtää mikää. Ne syö, paskoo, lypsä vaihtelevalla menestyksellä potkujen lomas, ja huomaamatta on kasas 50 tonnia ja monta vasikkaa. Ja toiseksensa, ne on niin ku mä, ei niin kauhian kauniita, eikä mukavia, mutta paikkahansa hyviä olla olemas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti