Tiättekö, siitähän se lähtöö lehemän lyspäjän ura urkenehen, syntymästä, sekä sen lypsäjän, että lypsettävän. Tavallansa, kai meille jokaaselle on jo siinä vaihees määrätty mitä meistä tuloo, toiseta kirijanpitäjä ja toisesta leivän päällystä.
Sitä syntymän ihimettä on joutunu täs elämänsä aikana seuraahan suurella ihimetyksellä usiamman kerran. Välistä son oikeen mukavaa se uuren elämän maailmahan putkahtaminen, toisinaan se sitte on vähä murheen silaamaa. Pääosin kuinteki sitä kivaa.
Mutta, mutta... Arvaakka mitä? Mun mielestä ne lehemä takapäästä siinä poimisen tohkeest tulevat erittehen on äärimmääsen ällöttäviä. Mikää ei voi haista palijo sen öklöttävämmälle ku se lämmin veren sekaanen "lapsivesi" johonka parahas tapaukses on viä vasikalta lörähtäny pienet hätäsonnat.
Joo, mä seuraan toimistu onnistunehesti airan takaa siihen asti ku tarttoo, onneksi torella harvoon, puuttua asiahan. Se vaatii aina "pientä" valamistautumista. En sitte muuten saata sattua siihen limaasehen vasikkahan iliman hanskoja, hyi. Melekeen haen kokovartalokondomin ittelleni, ku rupiaa näyttähän sille, että on pakko uhurautua ja ottaa koppi lennosta.
Sitte mä saatan kyllä kaivella jäläkeesiä iliman kyökkimistä vattan vääntehiä. Erikoonen on ihimismieli.
Tänään oli taas sellaanen syntymäpäivä navetalla, isäntä kysyy multa, että onko Ella poikinu ja minä nohevana emäntänä vastasin ettei oo. Se ihimettelehen, että kuinka ny niin, että näytti päivällä aiva siltä.
Siinä heräs pieni epäälys mieles, että helekkari, mä vain ovelta kattoon, että siä se makaa niinku ellun kana. Hipsiin salaa kattohon, ettei isäntä huomaa, että pitikö tämä ensimmäänen huomio paikkansa. No ei pitäny, kai se ny makas, ku vasikka köllötti kylijes.
Viä on palijo oppimista, siitä onko lehemä poikinu, ensinnäki se, että käy kattomas perillä asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti