Sivut

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kiiman tarkkaalua






Minkähän takia nuolla kantturoolla tahtoo mennä nuo kiimakierrot niin, että aina on kauhia buumi menos kekkä on kiimas, aina on vähintään kaks kerralla, jos ei usiempiki? Siinähän sitte vahtaalet limoja, minäki ku vähä laiska oon, niin harvemmin käyn niitä lyspyjen välis tarkkaalemas, että minkälaasta limaa tällä kertaa sieltä toosasta valuu. 

Välillä tuntuu, että tarttis olla joku kiimatieteen tohtori, että pääsis toisten kierroosta seleville, koska se ny oikiasti on siinä tällis, vai onko se tällis ollenkaa. Toisilla, ku tarttis tietää korvien asennosta, että nyt son tulos, ja huomenna korvat sitte törröttääski taas vähä eri asennos, niin nyt se olis se päivä, ku tarttis olla asialla. 

Toiset on sitte taas heleppoja, ne huutaa ensi niin, että varmahan kaikki tietää, että meillon navetas puutteen alaanen lehemä. Sitte ne viä hyppii siihen mallihin, että heikompaa hirvittää, varsinki lypsäjää, ku tahtoo ne hellyyren osootukset osua senki persoonahan. Ja 600 kiloa nautaa reppuselijäs ei tunnu oikeen muikialle. 

Meirän vanhan mamma, tosin jo eres menny, Missi oli tuollaanen, ensi se röllötti, että varmahan tupahan kuuli, että sonnia tarvittaas, oikiaa tai ravatti. Sitte se hyppii siihen mallihin, että oksat pois. Sillä oli erellises elämässänsä hieho vieres, kun soli tullu yön aikana kiimahan. Oli lentäny parren eroottajat ja muut menemähän, hieho oli peruuttanu niin kauas ku ikinä kettingit antoo myören ja seisoo pää tanas, senkus hyppäät, mä heti pusken. Ja Missillä silimis kiiluu ehta hullun kiilto, aiva ku olis aivot otettu hetkeksi pois, ja tilalle laitettu halogeeni valaasemahan sisääsesti.



Hiehot mä oon pääosin ulukoostanu tästä kiimantarkkaalusta. Sen hoitaa alan ammattilaanen, elikkä Herra Sonni. Eileen taas nähtihin, että son ollu sonni paikallansa. Oli varmahan tiineetä, kaikki, neki joiren ei olis viä tarvinnu olla. 

Täs voi sitte taas kyllä toreta senki, että on helepompi paimentaa kopallinen kirppuja ku kiimaanen p***u. Ja että kyllä se luonto sen tikan poijan puuhun ajaa, sen naaraspuolisenki, ne menöö läpi vaikka harmaan kiven, tai airan, ku on se tälli päällänsä. 

Jesus, ku oliski sellaanen nenä asian suhteen ku sonnilla, pitääs vissihin koiransa vierä kiimakoira kouluhun. Siinon kyllä sellaanen pikku juttu, että se saattaas ajatella siitäki asiasta, että kattele itte lehemäs. Että ei auta, samallalailla jatketahan, kattellen, minkämoosta limaa tänään valuu, valuuko ollenkaa. Minkätakia, tuo nyt valuttaa, ja tuon perhanan piti olla tiine, ja ny sillon lima. Ja miksei tuo tuu ollenkaa kiimahan, tarttisko teherä jotaki, vaikka kokeella mitä son syöny. 

Kesääsin on helppua, kattelen, kuka hyppii ketä, sitte askares aikahan meen luuraahan puon taa, ja sitä mukaa siementelen. Välillä mä kyllä ihimettelen, kuinka ollenkaa saan niitä tiineheksi tällääsellä tarkkaalulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti