Sivut

torstai 4. joulukuuta 2014

Saavillinen paskaa

Sitä ihan ittiänsä, välistä ihimettelöö mistä sitä voi tullakki niin palijo. Tuntuu, että paskaa mahtuu maailmahan palijo enemmän, ku vaikkapa sitä maitua. Se on niin sanotusti ehtymätön luonnon vara. Ja sen kans saa asuulla aamusta iltahan. 

Ja jos huonosti menöö, niin siitä on oikeen ongelmaksi asti. Tuntuu välistä, että mitää muuta ei elemäs ookkaa, ku paskaa. Ja kaikki mihinkä satut muuttuu paskaksi.


Son vähä niinku tuo meirän pihatto, son aluunperin suunniteltu kuivalannalle. Mutta joku nimeltä mainitsematoon henkilö osti sinne nuukuuksissansa ne halavimmat uimurikupit. Arvaahan siinä mitenkä siinä käy. On muuten helevetin kiva mennä sinne aamulla tai ehtoolla, ootte justihin sen erellis päivänä siivonnu ja siä on niin kuivaa ja ihanaa vasikoolla, turpehet käytävällä ja pahanat makuualueella. Avaat oven ja huomaat, että se kuivapaska on muuttunu lietelannaksi, ku ne sen upiat investoonnit on taas kerran jääny jumihin ja liruttanu muutaman motin vettä sinne. 

Siinei auta, ku hakia lietekärry ja ruveta imemähän sitä juoksevaa paskaa sieltä pois. 

Tai vaikka se vasikanpaska. Ku se juo vain pääosin maitua, voitte kuvitella mille se haisoo. Tästä meillon karvahia kokemuksia. Äitee ja isä lopetti sen lehemän piron, ja kantturat muutti meille, siä oli yks juottovasikka. Sitei laittettu teurasautohon lehemien kans, vain ajattelimma, että haemme sen Transiitilla. Karsina trukkilavoosta peräkoijahan ja menoksi. Vasikka kyytihin ja hieman lain vastaasesti Harri sinne sen seuraksi. 

Hetken päästä rupes kuuluhun kyökkiminen, ku sillä vasikalla, joka oli muuten nimeltään Esannssi, tuli hätäsellaanen. Meitä nauratti isännän kans, kunnes se käry tavootti ohojamon. Silimiä kirvelä tuoksu. Ja Harri oli siinä ittessänsä yltä päältä. Ikkunat auki ja räkätys vain kuuluu, ja saratus sieltä takaa ja tiukkoja käskyjä pitää turvat kii.

Tai se, ku oot justihin pessy navetan. Siä ei oo paskan rippuakaa. Tai suurin piirteen ei oo paskan rippuakaa. Orota vaan, ei kannata iloota. Lehemät tuloo, pirättää ovelle ja sitte sitä paskaa alakaa tulehen, joka jalaalle, ja joka metrille. Käytävät on siinä, ne sotkoo parretki mennessänsä, ku eihän siinä puhtahas osas voi kävellä. Ja yön aikana ne hoitaa seinäkki kuntohon. 



Mutta täski asias on pieni juttu, jos ei tuu paskaa, ei tuu maituakaa. Paskalla se maailma liikkuu. Vaikka välistä tuntuuki, että elämäki on aika paskaa. 
 Tulipa tarina paskasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti