Elämäni paskan kans

Elämää paskan kans, enkä nyt puhu isännästä, vaikka varmahan kummallaki vierähtää välistä pienehen mielehen, että se elämä siä tuvaski on välistä sellaasta paskan kans asuulemista (ja nyt ei puhuta mistää anaalihommista).

Eileen aamulla se taas oikeen valakeni mulle, isännän sairasloma jatkuu varmahan hamahan tappihin asti, Make oli koulus aamun ja tartti mennä yksikseni kantturoja kattomahan. Meillä on siä navetas se kuuluusa lietelanta, joka on toisten mielestä niin helevetin hyvä keksintö, että toista ei ookkaa.

Periaattehes sen, kuulemma, pitääs toimia niin, että valuu omalla painollansa sinne lietelaarihin. Ettei siis, muka, tarttis teherä työtä sen paskan liikkumisen etehen. Siinon vain yks, tai kaks, pikku juttua.

Ensinnäki, silloon vuonna kuokka ja kirves, ku joku ”viisas” mies on sen keksiny, kuiviketta ei kauhiasti navetas tuhulaaltu, niinku joku meillä teköö, että saa verellä sitä uurestansa ja uurestansa etujaloosta sinne tissien alle.

Oon torennu, että turve ja liete ei kuulu yhtehen. Se saa siä kuilus efektin, että se niinsanottu liete muuttu kuivapaskaksi. Ja siä kuilushan ei oo, meillä, raappoja. Eikä patoluukkuja, jokka vois avata ja navetta pomppiis hetken paikallansa, ja kas, paska olis pihalle. Elikkä se vaatii, vettä, vettä ja viä kerran vettä. Siähän seisot letku käres, ja päästät vettä. Varpahia paleltaa, käsiä kohomettaa. Ja kaiken hyvän lisäksi isäntä on toiselle puolelle ostanu aiva liian paksun letkun, son ku mulukkua pitelis tunti tolokulla käressänsä, ei tiä mitä sen kans loppu aijasta tekis.

Ja sitte tuloo viä johonaki vaihees vastahan se, että ne viisahat suunnittelijat ei oo viä onnistunu luotettavasti laskehen palijoko se lehemä paskaa vuores. Sitä laari tilaa on auttamatta liian vähä. Vaikka tehtihin suuremmat laarit, mitä piirrustuksis ja laskelmis oli.

Eileen oli se eres, sontaa oli ja tilaa ei mihinkä sen laittaas. Niinpa kolaalin sitä, lumentyöntimellä, niihin paikkoohon mihinkä sitä mahtuu, varovasti liruttelin vettä sekahan, että jos siä ollis jotaki ilima taskuja niin paskalla sen täyttääsin. Meni sitte pari tuntia, ennenku pääsin eres lypsähän.

Olin taas niin korviani myöten täynä paskaa ja sen olomuotua. Hermohon otti, ku kuuli, että sitä sontaa lätkähteli parren pintahan ja mokajinki lehemille, että tänää ei sovi paskata ennenku Markus tuloo ja ajaa sitä naapurien yhtees laarihin. Ne kattoo mua ihimeessänsä, että mikähän tuon perseesehen on tällä kertaa menny.

Kuivapaskaa olis voinu tykin erestä koukkia traktorilla vähä sivuhun ja se olis taas lykänny, mutta liete on siitä hupaa, että kaivurin kauhas se ei pysy, vaikka lietekärry ei taharo saara sitä ylähä, ku on niin tykkyä.

Kevät keikkuen tulevi.