Suuri Mullin Siirto-Operaatio

Tänään oli se päivä, mihinkä viime viikonloppu puolen toiminta tähtäs, kierrettihin airat Ikkeläjärves, trimmattihin airan aluuset, kiristettihin langat. Koetettihin juntata paaluja uurestansa paremmin pystyhyn peruskallion päälle.

Siinä miettii, ku koetti ensi kangella teherä reikää, ja sovitti sitä aina uutehen kohtahan, eikä siltikää tahtonu löytyä kivetööntä paikka, että kaikkehen sitä ihiminen ryhtyyki. Keskelle Sikasalon tietä olis varmahan saanu oikeenki hyvin paalut pystyhy, muttei siihen mihinkä olis tarvinnu.

Seuraavaksi varovasti tierustelimme kulijetusyrittäjältä, että olisivakko vapaaehtoosia tulehen vähä isoommalla autolla niitä siirtähän, ettei tartte Terraanon takalootahan koettaa sovittaa yks kerrallansa.

Tänä aamuna tiesin sen päivän olevan, ku silimät ristis, vitutuksen vallas navettahan lompsiin. Se mihinkä aikahan kyyti saapuu oli viä silloon arvootus, arvelin, että aamupäivästä.

Seki selevis, ku tulin tupahan ja sain isännältä jonku järkevän vastauksen, kymmenen mais. Heti pilikahti pienehen mielehen, että Valkama ajaa aina etuaijas. Kaffetta nautiin pöyrän ääres, ku ne soitti yhyreksän mais, että justihin lähärettihin sinne päin.

Koko kylänväki oli haalittu kokohon, ja kauhia hyökkäys suunnitelma tehty, että millä ne kolomisenkymmentä elukkaa saarahan autohon. Tänä vuonna ku ei ollu Jallua, joka oli niin kokenu matkaaja, että vei naisensa yhtenä laumana, ku portit avattihin.

Vaatii se vähä hikiä ja muutaman ärräpään, ennenku hiehot siä oli. Varsinki huomasin taas minkätakia mä en niistä mustista tykkää. Ne koetti kyllä mennä sinne autohon, mutta ovella ne tuli toisihin ajatuksihin ja pyörsi takaasi ja toivat sitte kaikki muukki mukanansa. Ja viimeesänä sinne tarttiki sitte tunkia Lakota, vaikka se olli ensimmääsenäki menos.

Kyllä mä ajattelin siinä, ku niitä työnnettihin perse silimä tuumaa pitkällä ja koetettihin sihistä ja antaa uskon vahavistusta äänimerkiillä niin, etä kitarisat lepatti, että eikähän tähänki mitää muuta keinua olis. Takamarkin mullit olis voinu vierä sinne vain eres kävelemällä, kaikki 11 olis tullu ku kyöhän taloon porsahat jonos peräs ja vähä ammunu mennessänsä.

Perillä meni aiva hyvin, ainuastansa yks tuli langoosta läpi ja meni viä samasta rei'ästä takaasinki.

Päivän hyvä työ on tehty. Ainut, että ne pitää saara syksyllä takaasin...

Elämää Rottien valtakunnas

Meillä oli perijantaina siilon kestokuivikkehen siivouspäivä, sen mikä kerkes kasvaa melekeen pari metriä korkiaksi talaven aikana, kun siä ummes olevat rymys sankoon joukoon, ja niitei oikeen voinu aharistaa sinne paskakäytävän puolelle siksi aikaa, että oltaas saatu makuualusta siivottua.

Ja ny joku miettii, että miksei voinu? Siä oli parahillansa kakskytä elääntää, ja Ruttu. Siä toisella puolen, kapialla käytävällä olis ollu hyvin aharasta, henkisesti. Nuoremmat olis tunkenu 19 peränurkkahan, ja se vanha muori olis hallinnu yksin sitte loppua 10 metriä.

Ja sitä makuualastaahan oli kuivittettu oikiastansa vain pahanoolla. Kivahan niiren olli siä kölliä, pehomoosta ja lämmintä, ku altapäin jo paloo.

Mutta se kuivikkehen määrä ja kuukauren lehemättömyys aiheutti sellaasen pienen ongelman. Lomitushenkilöt jo viikolla sanoo, että siä laros on muutama Rotta. Kävivät kuulemma syömäs sinne suojahan nostetusta siemenvilijasäkistä. Ihimeteltihin siinä, että sen peittausainehen pitääs olla kovaa myrkkyä, mutta rotille lähinnä kasvuvirkistettä.

Sitte ku sitä alustaa ruvettihin isoolla talikolla tonkihin, niin voitte arvata mikä vilinä siä rupes olehen. Reino Rotat oli perustanu oman kaupungin sinne.

Isäntä kysyy Makelta, että montako tapoot, ku siivosit. Minä isännältä, että meinaakko, että se ajali raktorilla niiren peräs ja koetti lintata pyörän alle vai? Että olis voinu tulla ennemmän vahinkua, ku valmista, jos oliski vähä lipsatahu ja Ännä ottanu osumaa siinä rotan tappokiimas.

Päätimme, että siivuamme laron muutenki. Että vierähän sieltä kaikki ylimääräänen taas kerran pois. Vanhat rehusäkit, joita joku tuntuu varmahan tuovan sinne latohon, mun kiusakseni. Pisti vain ihimettelehen, että pakkoko niitä on saatana heitellä sinne pitkin poikin, eikö voi kerätä niitä aina yhtehen ja pinota siististi samahan paikkahan. Siilon alta vietihin isännän jemmaamat vanhat suursäkit, ja siivottohin laattiat.

JA siinä siivouksen lomas ne kauhian somat Reino Rotat kävi luuraamas meitä milloon mistäki. Joku kattoo trukkilavan alta, toinen kuivikelaarin takaa.

Voitte arvata, että sain nopiaa käytyä kattomas, että onko yhtää rotanmyrrkyä kotona. Jonkin verran ja seuraavaksi otinki sitte kuumanlinijan K-Kaupan miehelle, että tuo kotia tullessansa mulle ensiapua tähän hätähän.

Olin sitte se vähemmän suloonen myrkykeittäjä piilotellessani syöttiä sinne ja tänne, navetan vintillekki nakkasin luukusta menehen pussia.

Eilinen tarkastus osootti, että syöty on. Siniset palat oli karonnu, 342 oli säästyny. Hainpa sitte ”vähä” lisää myrkkyä, ja laitoon miehet tekehen lisääsyöttiä ja viehen ne paikoollensa.

Ny mä vain orotan, että naapuri soittaa, että mistä nämä kaikki rotat on meille tullu? Niillä ku on paha tapa viä muuttaa paikasta toisehen, ja jos mä vainuan niitä, niin ehkä ne tajuaa pakata kamansa kasahan ja siirtyä seuraavahan osootteesehen.

Varsinki, ku siinä vaihees, ku sä näet yhyren rotan niitä on kuulemma sitte vähä enee.

Ja joku haluaa niitä viä lemmikiiksi. Yäk.

Hyvää matkaa

Aamulla heräsin, avasin silimät. Kömmiin soffalle. Laitoon lomittajalle viestin. ”kääntäkää Rutun kylykiä”. Tuli saman tien takaasin vastaus ”ei tartte, son kylymänä”.

Kauhia kilijahrus, pomppasin ylähä. Juoksin pesuhuoneesehen. Verin vaattehet päälle, lopottimet jalakahan ja pienen etukumaran kans navettahan. Toinen lomittaj huuteli navetan kuulumisia, ja että meinaa laittaa Ennestä näyttehet menehen, ja viimeks sanoo kans ”että se Ruttu oli sitte aamulla kuolleena karsinas”.

En oikeen osannu sanua mitää.

Kävelin poikimakarsinalle, avasin oven. Kattoon lehemääni, sitä joka eileen pää piritästi pystys makas siinä, katteli meitä, märehtii. Näytti sille, että orottakaa vain, mä vähä kerään voimiani ja nousen tästä, ja te ette voi mulle mitää.

Makas sielä, pää kääntyhenä nurkkaa päin. Suorana.

En saattanu enää lehemähäni sattua, en tuntia jo kylymennyttä kylykiä, ettei oo elua pehomoosen karvan peittämäs nahkas.

Käännyyn pois, sulijin oven, vaikkei ny varmahan olis tarvinnu, eipä se kuulkaa enää sieltä karkaa. Kävelin tupahan. Sen verran sain isäntääsen järiille yön niiton jäläkihin, että sanoo, että yöllä oli mummun elämä loppunu.

Nyt on navetta niin tyhyjä. Mulla ei oo enää lehemää, suurta persoonaa. Me ollahan uramme alootettu hvyin samoohin aikoohin, minä ja Ruttu. Minä oon sitä ensikkona lypsäny 11 vuotta sitte. Ja nyt lypsänä vain enää muita lehemiä.

Hyvää matkaa emännän ainut Lehemä. 

 

Keskikesän juhula

Juhannus, keskikesän juhula. Päivä jolloon kesä on ohitte ja käännytähän syksyä kohroren. Tänä vuonna se kesä vain ei oikeen oo viä alannukkaa, tais eileen olla koko tämän hetkisen niin sanotun kesän lämpöösin päivä. Mittari näytti oikeen 20 astetta hetkellisesti ja Laksoki tohtii jättää yhtenä päivän pitkät kalsarit pois.

Viime vuonna juhannuksune oli kylymempää ku erellisenä jouluaattona. Näin tietoiskuna, en kyllä yleensä muista mitää tällääsiä asioota. Niinku toiset muistaa, ne voi kaivaa muistinsa syöveriistä ja sopukoosta päivämäärän usiamman vuoren takaa ja sanoo justhin minkälaanen keli on silloon ollu, ja varisinki omien kakarooren syntymäpäivän muistetahan niin. Minen muista, olin se asian kuniaksi usiamman päivän pöngättynä keskussairaalahan sisälle, eikä palijo eres verhonraosta näkyny paistaako vai onko pilivistä.

Juhannuksen kuniaski ei oo enää ku muutama hehtaari kylyvämättä. Että Lakson perälläki voirahan kuulemma tänä kesänäki isännän parta ajaa, pitää kuulemma kylyvö partaa jolle saa vasta niiren päätyttyä näyttää partakonesta. On kyllä venyny sen verran, että voi vierä sen sinne lehemien kans samahan rivihin ja päästää Heiningerillä senki leukaperät puhtahaksi siinä mihinä nautojen häntä karvat saa kyytiä.

Ja toinen asia mitä juhannuksen kuniaksi ollahan tehty on se, että ollahan sitte lääkitty Ruttua. Ei oikeen ny lähteny töpöttähän niinku olis tarvinnu. Tartti tänä aamuna tilata tohtori antahan emännän lemmikille kalakkia ja muita tarvittavia suonehen.

Se kyllä syö ja märethii, mutta se viimeenen rutistus siitä ylös noususta jää tulematta. Ku olis reipas henkinen, ja hyvä selekäänen isäntä, mitä meirän isäntä ei tällä hetkellä oo, niin sen kampiaas ylähä, ku rouva itte yrittääs ja toinen vähä hännästä tunkkaas.

Son kuulkaa ihimeellistä, siitä hännästä ei tartte eres kauhiasti nostaa, ku se antaa sen tarvittavan avun tuollaaselle 13 vuoren kangistamalle rouvalle, että se pääsöö pimpahtamahan pystyhyn. Ollahan me sitä jonku poikimisen jäläkihin avustettu muutama viikko tuollalailla. Ja sitte on menny monta poikimista sen jäläkihin, ettei oo tarttenu avustaa mitenkää. Isäntä jo kehuu, että son masentunu, ku sen vasikka kuoli, että on siitä kii.

No, ny miehet kokuaa siä nostotelinestä sen ympärille ja vinssaavat sen sillä jaloollensa, saa seisoa siinä rauhas ja mennä maata, ku sille tuntuu. Mutta ylähä nousu tapahtuu pienen avustuksen kans.

Kai sitä tarttoo henkisesti valamistautua siihen, että se viimenen päiväki tuloo meirän yhteeselle elolle, sorkkaliitto loppuu ennemmin tai myöhemmin.

Varsinki ku sain sieltä lehemän perseestä käsihini ihotulehruksen ku poi'itin sitä. Ei olis ehkä kannattanu niitä enterorokon valamihiksi rikkomia työntää toosahan sekaahan, vaikka hanskoja koetin sovittaakki. Mutta hätä ei lukenu lakia.

Sainpahan unohtumattoman muiston siitäki toiminnasta.

Vettä ja pyyhkeetä, Ruttu poikii

Eileen se päivä sitte oli, Rutun poikimapäivä. Käytihin sitä puolen päivän hujakoos kattomas, että mille näyttää. Tavallisehen tapahan ei yhtää millekkää, siä se makas mahansa vieres, märehtii ja kattoo meitä sen näköösenä, että te taas. Lähärin sitte triksevänä emäntänä kirkolle tuhulaahan teurastiliä kauppoohin.

Pääsin peräti kotia ja sain kaikki ostokset kaappiihin, ku lomittaj soittaa, että nyt se poikii ja näkyy vain pää. Siinä tipahti ne loput mitä käsis oli maahan ja kauhialla kiirehellä kengät kinttuhun ja juostes jo huutaa Makelle, että heti navattahan sieltä.

Vaattehien vaihtoki sujuu alta aika yksiön, yhtää ei tarvinnu istua niin ku yleensä ja huo'ata, että voiku jaksaas vaihtaa nämä ja laittaa saappahat jalakahan. Avohaalarin päälle, siemennyshanskoja taskut täytehen, lypsyhankskat kätehen ja pihattohon juostes soitin isännälle. Se koetti sanua, että on ojanrompuja tekemäs, ja mä koetin sanua, että paa vittuhen ne rommut ja tuu tänne.

Vilikaasu osootti, että mitenkä voiki olla kolomas vasikka tälle vuorelle nuon epäkurantis asennos. Ikinä ennen ei oo ollu poikimavaikeuksia, tai virhe asentoja, niin tänä vuonna on ollu. Josko se ny oli se kolomas kerta toren sanoo.

Käsi toosahan, ja toinen jalak löytyy. Sain sen kaivettua esille. Mutta toisehen ei omat käret piisannu, vaikka kuinka kurkotti ja tukkii ittiänsä sinne lehemän uumenihin. Vanhalla lehemällä niitä paikkoja vain on enemmän, ku nuorella.

Melekeen poria pukkas, ku kattoo sitä päätä siinä ja kattoo lehemää. Isäntä saapuu paikalle ja minä hermostuksis jo ehorotin, että katkaase se vasikka, mutta soli elos viä siinä vaihees ja ei oikeen luonto antanu periksi.

Isäntä ropeeras hyvän aikaa, ja minä koetin soittaa tohtoria pailkalle. Päivystysaikahan se ei aina oo niin heleppua, ku alueen sisällä aika moni muuki voi sitä tarvita samahan aikahan. Meinas siinä perhe riitaki tulla, ku asiaa puitihin, että mitä tän kipiän lehemän kans teherähän.

Lopulta isäntä meinas, että hänestä tuntuu, että tämä tulis vaikka tuo jalaka ei ookkaa oikiahan suuntahan, että tää kääntääs vaikka pikku auton ympäri. No siitähän riemu repes, että et saatana verä mun lehemääni rikki. Onneksi saatihin se tohtori kii, ja se meinas samaa, että kyllä mahtuu.

Niinpä miehet vetääsi yhtees tuumin yhrestä jalaasta vasikan pihalle, minä pitelin päätä (kauhian tärkiä tehtävä, muttei musta oikeen ollu muus apua). Ja tulihan se. Kerranki voi sanua, että onneksi oli sonni.

Ruttu suhtaatuu tähän meirän toimintahan tavallisella tyyneyrellä, se seisoo ja kattoo meitä kysyvästi välistä, mitä löytyy, saakko kuule sen pihalle, että nyt en itte pysty. Muutaman kerran käveli karsinan ympäri, isäntä käsi lehemän toosas olokapäätä myören peräs. Otti vastahan hermostunehen emännän tarijuamat raaputukset. Ja kävi jopa juomas välistä.

Se nuoli kuollehen vasikkansakki puhtahaksi, eikoon sääli kävi kumpaaki. Lypsin mairot sitte pakkaasehen, josko se antaas sillä eliksiirillä maharollisuuren muille vasikoolle elämän poluun aluus, kun oman kävi nuon.

Kyllä mä olisin toivonu muuta vähä helepompaa vanhalle lehemälle tästä poikimisesta, viime vuonna se teki kaksooset ja nyt tämä.

Elämä on. Raarollista.

Ennen aikojansa

Sunnuntai oli sellaanen ennen aikojansa päivä. Kattelin päivällä umpilehemiä pellolla, tuos tuvan klasin alla ja silimähän pisti, että Ipanalla on vähä tullu utaresta. Ja minkä takia sille on tullu utaresta, ku poikimapäivä on vasta ens kuun 9. Elikkä ei ny tarttis olla tissin alakua 12 päivä kesäkuuta.

Ihimettelin sen touhuja kyllä jo erellis yönä, siinä ku kukuun ja en saanu nukuttua, niin on hyvää aikaa aina vaharata mitä lehemät teköö. Ipana oli täs olohuoneen ikkunan alla, seisoskeli ja katteli, oli vähä sellaanen, etten oikeen ookkaa. Muut oli tua kauempana, söivät ja käveleskelivät, niinku lehemät ny tapaa teherä.

Ehtoosta rupes satahan viä ku kaatamalla, ja miehet otti lehemiä sisälle. Lomitushenkilö oli kattonu, että siä se ny seisoo häntä pystys. Sen näköösenä, että kohta poikii. Ei voi arvata sitä rakkahan vitutuksen määrää siinä vaihees, ku isäntä sanoo, että ookko huomannu. No, oikiastansa en, mutta jotenki oon arvannu siitä käytöksestä, että näin käy.

Eiku saappahat jalakahan, ja kahalaamahan sinne vesi sateesehen ja liejuhun. Lehemä poikima tällis pääsi palijo kovempaa menehen siä, ku minä nahattomilla jalakapohojillani, jokka oli tungettu Dunloppiihin. Siinä sitä kerkes taas hyvin ajatelle, että sitä vois kasvattaa vaikka siiliä, tai sopulia, ennemmin ku lehemiä.

Pienen jahtaamisen jäläkihin saimme Ipanan suostuteltua sisätiloohin. Vietyä poikimakarsinahan ja laitettua oven kiinni peräs. Samalla pihatos käynnillä huomattihin, että yks sonnivasikka oli heittäny lusikkansa nurkkahan päivän aikana.

Seisua pällisteltihin airan vieres ja ihimeteltihin, että millähän me se otettaas sieltä pois ja mikähä piru senki tuli? Ja koskahan son kuollu. Aamulla ei kuulemma ollu ollu mikää. Siinä tunsi oikeen ittensä hyväksi lehemän pitäjäksi, ku katteli sitä raatua siä toisten joukos ja suunnitteli sen pois kärräämistä.

Miettii, että mitähän sitä olis voinu teherä toisin, että näin ei olis käyny.

Lehemä karsinas tekaasi itteksensä, kuinka ollakkaa kuollehen vasikan. Otettihin partehen ja lypsettihin lirut pois ja murehrittihin, että kuinkahan sen lehemä paraan mahtaa käyrä. Tulooko mamman mussukka maitohon, vai menöökö sen siliän tien mättääsehen.

Kaikista huvittavinta oli oikiastansa se, että itte ajatteli, että näitähän ny sattuu, eikä niille niin kauhiasti mitää voi, mutta lomittajaa piti vähä lohorutella, että ei se ny kuule sun tekemisistäs tai tekemättömyyksistäs oo kiinni. Että siltä lehemä kuoloo , kellä lehemä on.

Pää rintaa vasten ja kohti uusia pettymyksiä. Seuraava kokelas, elikkä Ruttu viety poikimakarsinahan.

Kesä ja kärpääset

Ah, ollappa kesä ja kärpääsiä. Vai kuinka se ny menikää? Arvakkaa onko siä navetas kärpääsiä, jos niitä on. No on, ja jos on vähä viiliee keli, niin on ne on aiv akohomettunu parren pystyputkihin. Niitä vois plätkiä sata määrin hengiltä, jos olis joku sellaanen maharollisimman isoo lätkä millä sihtaalis.

Niitä voi olla, tai siis meirän navetan hyyskäs, on sen verran, että suu on paree pitää kiinni, ku istuu pytyllä, jos ei halua päivän proteiini annosta kohtalaasen ällöttävällä tavalla. Se tosin johtuu siitä, että siä hyyskäs on lyspykoneen mottori ja tyhyjöpumpun säiliäö, johonka huoletoon lypsäjä onnistuu joskus vetääsehen maitua ja sitä valuu sieltä pihalle asti. Ja koko hyyskä onnistuu sen myötä haisehen välistä muikialle mairolle. Eikä torellakaa (niin varmahan) siitä, että kukaa ei oo siivonnu pyttyä ja son siinä ittessensä yltä päältä.

Ja osansa siihen auttaa seki, että työvaattehet on navetan pukuhuonees, ja neki kesä kuumilla tuoksuu aika kukkaselle, ku siä lehemien seas seilaat ja onnistus kuorruttahan ittes välistä paskalla ja lehemän kuolalla. Ja hiellä.

Varsinki se hiki näyttelöö kolomenkymmenen astehen heltehes suurta pääosaa siinä hajun tuottamises. Sitei vois tajutakkaa, kuinka palijo ihiminen voi hiota navettahaalariis, jokka on viä kosteussuojattu, koettaessansa selevitä päivittääsistä askarehistansa.

Melekeen vois kuvitella hien nokkues haalarien sisällä, että se lauma kärpääsiä pöristää sen punakan ja pönäkän lypsäjän peräs, uhkaavana ku ukkoospilivi.

Ne kukkaas tuoksut aiva kerää kaikki Ikkeläjärvellä asuvat kärpääs eliöt meirän navetan pukuhuoneesehen ja vessahan.

Maitohuone on sen verran hyvin tuuletettu, ja pesty, että siä ne ei viihry, Mutta voitte kuvitella, ku aamulla sinne meet ja siä vähä on kosteutta siä sun tää, että siä sitte asustaa toisenlaasia pöristelijöötä. Vai sanoosko inisijöötä?

Parahillansa niitä on joku aamu satehen jäläkihin ollu navetaski sen verran, että kärellä sai leikata rantuja hyttyysten sekahan. Aika ällöttävää. 

 

Eikä ne lehemäkkää nauti niistä kaiken maailman lentävistä hyönteesistä. Jos ei se lypsäjäkää. Ne huiskii hännällänsä, hakkaa päällänsä lapoohin istahtanehia kärpääsiä ja paarmoja. Nosteloo jalakojansa, sotkoo konehet siinä sivus maahan ja paskahan. Mitenkä siä sorkas aina voi ollakki sen verran paskaa, että konehen on siinä? Ja ne onnistuu sen viä hierohon niin, että sitä on joka paikas, keskuskappalehes, nännikumiis, letkuus. Joka paikas.

Se hyvä puoli tämän kesän kylymyyrys ja tuules on, että ei muuten oo kärpääset päässy majoottumahan tähän järvenranta lakialle. Kai tämä puhuri on neki vieny mennessänsä. Hyttyysiä muutama pinajaa menehen, varsinki siä pukuhuonees, mihinä pitääs saattaa lihansa palijastaa vaattehien vaihron yhteyres. Sen jäläkihin saakki sitte krapsutella osumia sieltä sun täältä.

Emäntä ja lehemät nauttii, kärpäsettömästä kesästä.

Vasikan orotusta pitkän kaavan mukahan

Sanko, pyyheliinoja, kalakkia, vetoremmit, jalakaremmit, kipulääkettä, Helunan herätystä, kannukones, lukemista, syömistä, juomista... Hyvät hermot, yövalovomisia. Eläänlääkärin suoranumero, oikeen kuumalinija.

Mitä meillä meinaa tapahtua?

No emännän kultamussukka, taloon paras lehemä, silimäterä, ylypeys, kruunaamatoon kuningatar, Ruttu-mummu on teheny utaretta ja poikimapäivä lähestyy. Siemennyskalenteri näyttää, että 17.6 olis se päivä, milloon on, niinku ihimiselläki päivät täynä. Ja siihen täytyy emännän ja isännän varautua.

Varmahan me muutetahan, tai isäntä, muuttaa navetalla asuhun silloon, ku rupiaa näyttähän, että mummalla on SE hetki käsillä. Nykki me koetetahan vaharata sitä jo silimä kovana, että onko mitää merkkiä siihen suuntahankaa, että meinaas vaikka poikia ennemmin.

Tiiratahan sen tallustamista pellolle ja pois, kävelöökö hyvin. Näyttääkö sille, että olsi hirastunu entisestänsä. Minkä takia se kävelöö nuon? Miksi se ny pystähyy tuohon seisohon ja näyttää nuon miettivälle? Onkahan sillä jotaki tuntemuksia sen suhteen, että vasikka vaihtaa asentua, tai onko sen muuten vain huono olla?

Pellollaki pitää jo käyrä, eres kerran päiväs häirittemäs sen elämää ja vahtaamas airan vieres, että mihinä se ny on. Makaako se mahansa vieres, vaiko syö. Miksi se makaa, miksei se oo syömäs niinku moni muu? No minkä takia se ny seisoo tua, eikä oo makaamas niinku muut? Onko sillä joku huonosti, pitääskähän mennä kattomahan, että tarttisko se mua sinne, eres seuraksi.

Kävelet pellolle, lehemä kääntää päätänsä, kattoo sua pitkähän. Mitähän säki ny tänne tukit, häirittehen mun lehemäälyäni. Ekkö tierä, että tälläästä ne lehemät teköö kaiken päivää, on ja märehtii, syö ja makaa. Omaa tahtiansa, eikä sellaasta mikä sun mielestä on hyvä.

Kääntyy hitahasti, lähtöö askeltahan arvokkahasti etehen päin. Vauhti ei päätä huimaa, mutta matka taittuu hyvin tasaasen tappavasti, ja nelijä jalakaa kulijettaa sitä nautaa päättävääsesti etehen päin, et kiinni taharo saara, ku pitkäs heinäs paarustat sen peräs menehen.

Pirätät puuskuttahan huonua kuntuas, lehemäki pirättää. Seisoo siinä iliman mitää kiirusta, aiva ku ajattelis, että katto ny, mulla mitää hätää oo. Luovutat koko homman ja läheret takaasin pellon reunalla. Sinne se Ruttu körmähtää vattansa vierehen maata, ku pääsöö tunkeelijasta erohon.

Ja seuraavana päivän jatkuu sama toiminta, huolestunu emäntä ja huoletoon lehemä toistavat näytelmänsä.

Paniikkiia pukkaa lehemän poikimisen johorosta. Melekeen on sille jo hautajaaset piretty pienesmieles, 13 vuotta on lypsylehemälle aika kova ikä.

Mutta murehrinko näitä, ei se lehemäkää murehri, ja sillon sentäs isoo pää.

Tuulen tuomia ajatuksia

Seison pellon reunalla, tuuli puhaltaa selijän takaa. Hyvä ku lakki pääs pysyy, ruoho lainehtii tuulen mukana. Aitaa tarttis teherä, jatkan seisomista, ja kattomista. Käänny takaasin kotua kohti, kai sen toistekki ehtii.

Ei tuuli vieny mukanansan emännän ajatuksia, tuonu mukanansa sitä parempaa tuulta. Puhaltanu murheeta mäkehen, suoraa Pallonevalla asti, ja siitä etehen päin. Sinne ne jäi kiertähän mielen syöveriihin, vaivaamahan ajatuksia ja väsynyttä ruumista.

Sitä toivoo siinä pellon reunalla seistessänsä, että huominen näyttääs mukavammalle, ku kattoo sitä uuren kevään ja kesän satua. Mutta ensimmääsenä tuli miekehen, että mistähän tämänki vuoren taas saarahan rehu riittähän, ku tartti niin palijo kyntää mulloksella, ettei mee pysyvihin nurmihin, varsinkaa vuokratut maat. Syötetähänkö lehemille ens talavena mitä, kerätähänkö kuusen hakoja, että saavat jostaki mahansa täytehen.

Teherähänkö vilijat kaikki rehuksi, että ne jollaki saa hilijaaseksi, etteivät näläkää huura. Varsinkaa, ku ei tuo nurmi näytä niin kauhiasti kasvavan tällääses kituuses kevähäs, ainaases satehes, ja justihin yli kymmenes astehes. Sanototahanko syksyllä, että tyhyjästä on kuulkaa paha nyhyjästä ja turvat tukkohon, son siinä mitä syörä on. Pahanojako syötän?

Saarahanko niitäkää kerätty jos tämä sää jatkuu? Jääkö neki peltohon ja keväällä koetetahan jollaki koholia kuivikkehiksi rapamaalta, että uus heinä sieltä lähtis matkahan, jos ny sen ny eres sinne jollaki saa tänä vuonna sotkettua.

Miksei se tuuli vieny mukanansa raha huolia, ja muresta siitä koska sitä vähäästä rahaa tuloo tilille. Miksei kellää oo meillä valamihiksi tieros olevia maksupäiviä, että voisit joskus suunnitella jotaki, aina voi niitä ylempi taho siirtää. Sanua, että nyt on koko Suomi maksatus kiellos, ku me tarkastetahan, ja sitte viä tarkastetahan tarkastajien työt. Maksa siinä, sovi siinä.

Ja sitäki mä ihimettelen, että tietotekniikan ja sähköösen liikentehen aikana, rahan siirto toisesta pankista kestää vaikka kuinka saatanan kauan. Tiät, että rahat on lähteny, mutta siä on e on bitti avaruures, olemattomis ja saavuttamattomis. Orottelet ja käyt syynäämäs, ei kuulkaa tullu meirän pankin tiliille tänäänkää. Tuntuu käsittämättömältä sellaanenki.

Mietiin viimeestä maitotili kuittiaki, taitaa se olla niinku lehti kirijootti, että lypsäjän mielentila vaikuttaa lehemien tuotoksihin. Senkö takia niillon maitohanat kii, ku lypsäjälläki on vähä hanat kii, ja tappio mieliala. Vähentävätä ja supistavat neki, ku kaikki muukki supistaa ja vähentää.

Siä ne makaavat pyöriät kylijet heinästä eroottuen, viattomiahan ne on siihen, että minä oon epäonnistuja, enkä saa asiiota runnaahan, niinku tarttis. Makaavat, märehtivät ja nauttivat tuulesta.

Tuuloo saretta. Vaihteeksi.

Sairasloma ajattelun tuskaa

Joskus pienes mieles tuloo ihimeteltyä, että mitähän ne muut ihimiset ajatteloo, että me teherähän työksemme, ja mitä se työ niiren mielestä sisältää. Tuli ny tälläänen vain mielehen, kun onnistuun ittelleni enterorokon saara, ja käret on täynä erikokoosta paukamaa ja vesikellua. Ja sitä orottelles, että niistä (ja jaloosta) kuoriuituu nahkat kokonansa pois, niinku parahaltaki nahkaansa luovalta käärmeheltä.

Siinäku lääkärityttö niitä katteli ja sanoo, että tämä on tauti, joka tarttoo vain sairastaa, eikä sille voi mitää. Joo, niin kyllä sen ymmärrän, eikä siinä mitää, mutta nyt oikiasti tarttisin sitä kuuluusaa sairaslomaa. Joo, hämpä kirijottaa, sunnuntaihin asti.

Minä siinä, että tuota, saisinko vähä enee, että mitä jos nämä aukee aiva täysin. No ei se haittaa, laitat kuule hanskat kätehen navettahan. Ensimmääsenä ajattelin, että voi herran jumala, näkisit mun työhanskani päältä, sisälle en tohori kattuakkaa. Ja mitenkähän mä ne pitääsin puhtahana, sellaasina, että ne voi rikkinääsihin käsihin vetää ja sanua suojaavansa kätensä niillä? Ei se varmahan, flikka-parka, ollu ajattelukkaa, että navetta on paikka johona sitä sontaa riittää, kaikes muoros. Välistä sitä ripajaa, hyvällä tuurilla katostaki alaha, ku on oikeen tullu yskäpaska.

Käski laittaa puuvilla hanskat ja siihen päälle toiset hanskat, että saisin lypsettyä. Joo, moon kyllä kokeellu niitä aikanani, ja ne on varsinaaset noukandoot, etten saa niillä oikeen kii mistää. Eres niillä pelekillä sinisillä hanskoolla, ota siinä tissistä kii. Kertakäyttöhanskat ei taharo kestää, ja sitte se tästä yhtäkkiä vetääset tuon seuraavanki tuosta, ennenku vaihrat uuret rukkaset lypsyn aijaksi.

Ei siinä hyvää se varmahan tarkootti, mutta ku kumminki maksat siitä sairaslomasta, nin tuntuu välillä niin turhalle tingata ja ruinata sitä ittelles, ku tarve on.

Ja varsinki ku saat välistä niin kummallisia perusteluuta, miksei sulle sitä voi antaa. Ku voihan joku sun tuttus tulla tekehen niitä sun töitä sinne navettahan. Teki silloon mieli kysyä isoon mahan kans, helevetillises yskäs, että tulooko sulle joku tuttu sinne vastaahan puhelimihen sun puolesta, ku soot kipiä. Ja kuka tuttu? Kuka niistä joilla on omat lehemät, tulee niiren askarehien päälle lypsähän sunki lehemät?

Tai angiinas sulle sanotahan, että ekkähän sä ny vain pärijää siä navetas, sähän saat levätä sen lyspyjen välin. Ja sitte kaikki julukaasut toitottaa, että angiina on vaarallinen tauti, että saa helepposti niitä jäläkitautia. Muttei se varmahan sille lehemän lypsäjälle oo vaarallinen. Ei tartu lehemihin, niin ei tartte olla pois töistä.

Eipä siinä, rupikonna menöö soffalla maata ja nostaa rakkooset jalaat ylähä ja jatkaa sitä tavallista, että ei tee mitää, homehrutan puotani ja kerään lisää lihaa vyötärölle. Muttei oo kyllä tullu palijo ny syötyäkää, ku kurkuski on nuota rakkoja.

Säitä pirelles

Mahtavaa kevättä tänä vuonna. Perinteesenä keväänä sitä on välistä toivoonu, että voiku sataas eres sen verran, että ne peltohon levitetyt apulannat sulaas ennen rehuntekua. Vesi sateesta ei oo yleensä sen jäläkihin ollu tietuakaa, ku oot ne sinne leviäksi saanu.

Tänä keväänä on vähä toisin. Ollahan koetettu teherä vähä kaikkiä satehien välis. Aitaaki tehtihin satehien välis, seuraavaa aitaaki tarttis mennä tekehen, jos olis niin kauan satamatta, että pääsis airalla asti kastumatta. Sais eres muutaman ensimmääsen tolopan pystyhyn niin, ettei oo pikkuhousuja myören märkä.

Äestänykki mä oon satehien välis, kauhialla hosinalla pellolle, ku on hetken satamatta. Kovalla kiirehellä Valmetilla menehen, musta savu vain leijaaloo pitkin Laksonperää, ku kaasutat menehen niitä satehen hyvin kastelemia peltoja. Vauhtia olla pitää, ettei jää paikallensa ruopihin ja uppua akselia myöten märkähän maahan. Koira vahtaa mua välistä hyvin syyttävästi, ku oikeen könköttää, ku ollahan kynnösen päältä menty ja hakkaa niin helevetisti.

Yks peltoki kylyvettihin, satehen välis. Aamulla paistoo aurinko ja viimeesiä verettihin peltohon, ku jo ripsii vesisaretta niskahan. Ainaki meni siemen kostiahan maahan, lämpöösestä en tiä.

Toinen ylees vituttava asia on tämä alytöön tuuli, mikä saa aikahan sen, että se vesi saret tuloo melekeen vaakahan, silloon harvoon ku sitä tuloo. Ei kuulkaa kauhiasti pellikattohon ropaja vesi, ku menöö lentäen taloon harijan ylitti. Lähinnä osuu sisälle navetan klasiista niin, että kastut siä lypsyn aikanaki. Eikä oo tuskan hikiä mikä kasteloo pairan, vaan kunnon kylymää sare vettä.

Lehemätki viettää tällääsellä kelilla suuren osan aijastansa seisuen veräjällä. Aiva sen näköösinä, että meinaatteko, että tää on pakko olla. Että ei me kuulkaa tarijeta tää satees kyrijöttää. Puot on käännetty järviä kohti, ku sieltä yleensä tuuloo. Tiä sitte onko se takapuoli jotenkin kylymän kestävee paikka, ku vaikka pää, ku sitä sinne tuulehen ja tuiskuhun niin kovasti tarijoollahan.

Tiä koska ne saavat taas kylliksensä tästä ihanasta sääilimiöstä ja tulevat aitojen lävitte, kiertävän koko navetan, ettien aukinaasia ovia ja sisäästävät ittensä.

Välistä pitää ihimetellä, että onko meillä jotenki kauhian hienohelemaasia lehemiä, kun eivät ymmärrä hyvän päälle, ulukoolusta. Tosin tiä sitte onko tämä keli ny sitte naurankaa mielestä niin kauhian mieltä ylentävä, aina sataa ja tuuloo.

Ei oo kuulkaa kiire korijata kylyvökonettakaa, mitää muuta ei oo luvattukaa taas, ku saretta.

Villahousuja kaapista kaivelehen, saretakki ja saappahat päälle ja päin tuiskua.