Sivut

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kaurapuurolla toimiva rehunjakovaunu




Tänään oli taas Lakson emännän rehunjako vuoro. Suunnittelin homman torella hyvin etukätehen, meen jo kaharen ja kolomen välillä navettahan. Kuivittelen lehemät, juotan Mooseksen, ruokin mullit. Jaan rehun pöyrällä valamihiksi.

Ensi huomasin, että lietekuilut vaatii pahasti naisen hellää veten laskua sinne, enkä ny tarkoota sitä, että olisin kyykityny kuilun reunalla ja kussu sinne härissäni, ku en vessahan keriinny. Vaan sitä, että paskaa oli niin sanuaksemme, taas kerran, kanttansa myören ja sinne piti lirutella letkusta vettä.

Son sellaasta hommaa, että siinä saaki sitte aikansan kuluhun oikeen rattoosasti. Vahtaat silimät pyöriänä, liikkuuko paska vaiko ei. Isäntä on joskus seurustelu aikana soittanu mulle tällääsen ilo uutisen ehtoolla kymmenen jäläkihin ”Rakas, paska liikkuu” oli varmahan niitä ensimmääsiä hetkiä, ku teki mieli sanua, että ittestäskös puhut, ku siihen heräsin.

Koska tuhulasin aikani siihen sonnan kans lutraamisehen, niin pääryyn siihen, että jaoon kuivaa heinää rouville huikopalaksi, että saavat pupentaa, ku tulevat navettahan ja orottelevat, että saan valijastettua armahan sotaratsuni, elikkä kuuluusan Varmo Liftin töihin.

Lehemät lontii sisälle, löyrettihin yks poikimista tekeväki taas pusikoosta piilosta. Tuotihin se sisälle ja rakennetthin pysyvä-väliaikaanen-poikimakarsina siilohon irtoairoosta. Vietihin sinne paali olokia ja jätettihin sinne.

Käynnistin Varmon, ihimettelin, että mikähän täs saatana rakkinehes tällä kertaa on, ku ei meinaa käyrä, ei sitte millää. Mutta kauhiana koneinsinöörinä väänsin vain kaasun kaakkohon ja annoon konehen huutaa, periaattehella, kyllä maailmahan ääntä mahtuu.



Sain paalin kyytihin, vähä se piti ehkä erikoosta ääntä siinäki hommas, mutta ajattelin, että sääli on sairautta ja rumpioon menehen. Ajoon sen navettahan, ei jääny eres kynnykselle kuopimahan, mitä se välistä pakkaa tekehen.

Peruutin pöyrän päähän, leikkasin ensimmääsen kaakun, ihimettelin, että minkä takia se kilujuu näin, kun koetat leikata palaa irto. Hydrauliikka huusi hoosiannaa, ku painatin terää alaha.

Sain uuren pään jaettua, ajoon sen helevetiperkelehen Joulupäivän etehen, verin paalia lähemmäs, painoon terän alaha ja kuuluu saatanallinan paukahros ja Varmo sammuu. Voitte arvella, että mua vitutti ku pientä oravaa, taas kerran. Koetin tartata, ja pyöritti vain.

Soitin isännälle, ja huusin ku hyeena (minkähän laasta äänte ne mahtaa sitte ikinä pitääkkää), ja sanoon, että siitä hajos varmahan moottori. Miehet lomittajaa myören oli sitä mieltä, että ei oo mitenkää maharollista, että jotaki muuta tapahtuu.

Nostin apupoika anteron kans paalit navettahan traktorilla ja vitutuksen voimalla jaoon lehemille rehut. Sillä aikaa diagnoosi varmistuu, Varmon kannentiiviste oli heittäny henkensä ruokintapöyrälle.

Siinä hetken ihimeteltihin, että millä se emännä mieliharmi saarahan pihalle. Sanoon, että joka asiahan on ratkaasu, helevetisti liinoja ja Valmetin kuormaajahan kiinni. Että eikähän se sillä tuu.

Tietääpä taas mitä teköö, ku ruokkii 54 lehemää kottikärryyllä ja tarikolla. Kaurapuurolla käyvä rehunjakovaunu lähtöö aamusta taas liikenteesehen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti