Unta näin taas

Ehtoolla kun menöö päivän päätteheksi maata sitä toivoo, että vois nukkua niinku pieni sika, mitä se sitte ikinä muuten tarkottaakaa. Jokaasen mielestä varmahan eri asiaa.

Lähinnä kai kaipaa sitä unetoonta yötä, tai eres sellaasia unia, ettei ainakaa tekis koko helekkarin yötä persesilimä tuumaa pitkällä, hiki karpalot ottalta valuen töitä.

Mutta sillälailla se välistä pakkaa menehen, siä unis seilaa kaikki päivän asiat, enemmän ja vähemmän tärkiät.

Eileen ehtoolla kömmiin maata, seläkä ja käret särkien, kylymäki vähä oli, villasukat vetääsin jalakahan, niinku kaikki muukki muorit. Laitoon ikkunan kii, ettei innokkahien rakettien paukuttajien aikahan saannokset häiritte täysikuun lisäksi mun uneksimistani.

Sain unenpäästä kii, heräsin tavallisehen tapahan monta kertaa, kunnes aamuyön tuntiina näin sitte unta. Ja mistä muusta, ku lehemistä. Ja siitä, että mulla on ne kakskytä sorkkaelääntä tuo Ikkeläjärves iliman suurempaa sijootus kohoretta ens talaveksi.

Näin unta, että niitä ruvettihin sinne Ikkeläjärven navettahan tukkimahan syksyn kuniaksi. Yllätys oli unes torella suuri, ku avasin ovet sinne navettahan päästääkseni mullini sinne, ja siä oliki lehemät sisällä. Naapurit oli unes pitäny salaa siä lehemiä monta vuotta. Siinä sitte koetit tukkia melekeen täysihin parsihin toisiaki asukkahia niiren siä jo olevien seuraksi.

Muistan oikeen hyvin, että siä oli se kaunihin pilikullinenen lehemä mikä oli emännän kotua lähtöösin, tiä mitä valehtelisen sen nimeksi, ne pilikut niin pisti silimähän.

Sitte onneksi soi puhelin ja heräsin, ja huomasin, että ei tarttenu ruveta päällekäin sovittahan niitä nautoja.

Siemennyskurssilla yöt meni siemennystä harijootelles unissansakki. Käret oli kipiät aamuusinki, ku heräs. Varmahan puristi unissansakki kohorun kaulaa, ja mahtoo toinen käsi seata muka pistolettia pirellen tyhyjää.

Välistä niitä on lypsetty, niin, että aamulla on aiva varma, että justihin oot tullu askarehilta, melekeen on pitäny mennä tankkihin luuraahan, että onko maito lisääntyny vaiko onka määrä sama ku ehtoolla.

Välistä tuntuu, että käy se uniki työstä, ku lehemistä ja niiren kans puuhaamisesta uneksit. Vituttaaki, että niitten kans pitää yönsäkki pelata, eikö voi nähärä unta vaikka Etelän matkasta tai lotto voitosta.

Lehemä unia kauhiampia tosin on ne unet ku maksat laskuja, ja siinä unes niitä tuloo aina vain lisää ja lisää, löytyy joka laatikosta ja hyllyltä.

Taitaa ens yön unet jäärä vähihin, ku orotan lehemän kääntämisehen avustajaa markiille. Sen jälekehen voinki sitte uneksia poikimahalvauksettomasta karijasta. Tai lehemättömästä elämästä.

Paperisulkeeset

Ootteko ajatellu, mikä määrä paperia maatalouren piros pitää säilyttää, eikä ihan mitää pieniä aikoja?

Veropaperit kuittiinensa on jo aiva oma lukunsa, niitä kuittia ku pakkaa kertyhyn tämän kokooses fabriikis jo pari täytehen tupattua isua kansioita vuores, vähintänsä. Monasti tuloo viä viimeesiä sinne kansion välihin laitettua johonki kirijekuorehen ja päälle teksti ”joulukuun viimeeseet” tai ”ne mitä puuttuu”.

Sitte on lehemien paperit, lehemäkortit mikkä tuloo kerran vuores, säilytä tämä niin ja niin kauan, lehemän viimeenen kortti, säilytä viä senki jäläkehen ku oot itte kuollu.

Jos ostat tai myyt lehemän, laita kuule kansioihon ja nippuhun ja muovihin. Myyntitoristus, lehemäkortti ammusta, salmonellatoristus (korkeentansa kaks kuukautta vanha), terveystoristus. Muutamalla lehemän myynnillä tai ostolla täytät taas koko saatanan kansion.

Rahtikirijat, säilytä kuule niitä sitte kans se kymmenen vuotta, kaikista perkelehen rehuusta ja muista mitä sun markiillees on keksitty tuora. Ja ootahan muistanu ostaa rehus sieltä Ett:n valovaman listan tekijööltä, niitähän ei mistä vain saa ostaa. Niitäki kuulkaa on monta nippua, kansioita, laatikkua ja postilaatikkua täynä.

Maitokuitit tarttoo säilyttää, toisten mielestä oikeen kuitit, että voit toristaa tuottanehes maitua, vaikka sulla navetta onki täynä lehemiä, niin voit kuule pitää niitä huviksensa. Aiva ku seki ny olis kiellettyä, pitää navetallisa lemmikki lehemiä. Postilaatikko on niillekkii kätevä, maitomies jo eherotti, että eikä sitä voi tyhyjätä. Ei, tuon uuren rinnalle ja tungen sinne.

Eläänlääkärin laput ja liput, ne mikkä tuloo laskun mukana mihinä on lääkitystierot ja lehemän tierot, ja melekeen omistajanki tierot, pituus paino ja BMI, ja lisäys, että emäntä on pahasti ylipainoonen, suositellahan lenkille lähtyä.

Raatoauton kuitit, niitäki vainon kertyny täs vuosien saatos muutama.

On nautaeläänluottelua monta hyllymetriä, eu-paperia yks kaapillinen.

Huomenna saan plärähyttää ne Eu-tarkastajien tarkasteltavaksi, oonko onnistunu ne oikeen laittahan mappiihin, muistanu kirijata kaikki saatanan iin pilikut ja pistehet oikeeshin paikkoohin, laittanu oikian välileheren välihin oikiat paperit.

Mun mielestä kuluttajallekki voitaas teherä pistokokehiä päivän varootusaijalla näytä kuittis, ku oot käyny vuonna 2013 kesäkuus hakemas kaupasta maitua ja mistä kaupasta, ostikko rasvatoonta ja minkä takia ostit, olikko kuule petos tarkootuksella liikkehes, ku ostikki kaks purkkia ekkä yhtä?

Moon niin kyllästyny tähän pelleelyhyn, aika menöö kaikes muus, vietät niiren takia unettomia öitä, ku murehrit, että teinkö ny varmasti oikeen. Olinko hyvä vai paha ihiminen, minkälaanen ihiminen sieltä tuloo tarkastahan, onko se inhimiltäänen ollenkaa. Saako emännän porajamahan, ja isännän kävelehen navetan taa haulikon kans.

Ihimisarvo on maanvilijelijällä pohojamuris, ollu jo hyvän aikaa.

Kai tästäki taas selevitähän, oletuksena on se, että aina sieltä sanktiota tuloo jostaki.

Luomusynnytyksiä

Eikö se oo päivän sana, luomusynnytykset, iliman mitää kipulääkestä ja mieluuten kotona altahas kelluen ja hymistellen jotaki mieltä ylentävää mantraa, jooga asentoki olis kova sana, jos mahansa kans siihen pääsis vääntäytymähän siinä tilas.

Meillä nämä luomusynnytykset, tai lehemistä puhuttaes, poikimiset luonnon helemas on ollu tänä vuonna kovasti pop. En oikeen enää oo laskuuskaa, että moniko sinne luonon helemahan on päässy poikimahan.

Varmahan ne lehemätki ajatteloo, että se järven rauhoottava liplatus siinä polttojen taustalla on rentouttavaa ja auttaa hommaa etenehen. Ja tänä kesänä voi sanua, että vasikakki on kivasti peseentyny siinä vesisatehes, ei oo tarvinnu ruveta sitä nilijaasta vasikkaa noulehen, luonto on siinäki asias hoitanu tehtävänsä.

Välistä ollahan huomattu kohtalaasen aijoos, että nyt on varmahan syntymän ihime päässy tapahtumahan, ku ei kyseestä mammaa oo mihinää näkyny. Ja ollahan menty kattohon, että minkä puskan se tällä kertaa on valinnu synnytyssalliksensa.

Yleensä ne tukkii mitä tiheempähän pajukkohon. Itte et meinaa päästä sinne millää, oksat tarttuu vaatteesihin, lätkii naamalla je takaraivohon. Mutta lehemä on pujotellu sinne isoon mahansa kans menehen ja löytäny mukavan kolon ittellensä.

Muutama vasikka on keriinny sen verran kauan olehen emänsä kans, että on ollu aiva kuiva, pörrööseksi nuolto ja mikä mukavinta hyvin jo jaloollansa. Mikä tarkoottaa lähinnä sitä, että siinä on lehemän hakijat päässy suorittahan maastojuoksun maailman ennätysen tavoottelua lyhyellä matkalla ja kummisaappahat jalaas. Se muutaman tunnin ikäänen vasikka päästää menehen kohtalaasen kovaa, nostaa hännän pystyhyn ja niin se lähtöö kipittähän äireen peräs karvaase jalaat vilikkuen.

Tänään lehemiä sisälle ottaes huomasin taas, että voi perhana, Jäähilestä ei näy mihinää. Enpä yhtää ihimetelly, että mihinä mahtaa olla, tiesin kyllä heti, että poikinu se on. Oli sillä sen verran mellevä utares jo muutaman päivän ja luukki oli laskeentunu, mutta laitoon sitte pihalle.

Lähärettihin anopin ja kottikärryjen kans rantahan paarustamahan ja siähän oli tapahtunu onnellinen perheenlisäys. Emä nuoli vasikkaansa, ei aiva kuivaksi ollu viä saanu, mutta siinä meirän silimien alla vasikka pungersi pystyhyn ja sai aikahan sen, että suunnitellusta kottikärry kyyristä tuli huomattavasti vaikiee, mitä solis voinu olla jos ei olis sitä teheny. 

 

Kammettihin mulli kyytille, emä kuliki nenä meis kii koko matkan, ku pompoteltihin tulehen muutama satametriä lehemien satehella polokemaa peltua pitki. Varaäiteetki tuli meitä kovalla körinällä vahtaahan, että mitä te teette ja Kissankello kiersi juosten paskarinkiä ympärillä.

Navetan ovelle päästes vasikka päätti nousta siä kärryys seisomahan ja koko kuorma keikahti. Siinä vaihees Inka sai ittensä irti parresta ja tuli viä kattomahan, että mitä teillä siä on. Se saatteliki kulijetuksen navetan toisehen päähän asti, mihinä raakasti kippasin vasikan emänsä etehen nuoltavaksi, siksi aikaa ku lypsin sen.

Kyllä taas tuli hiki. Aurinkko helotti oikeen kunnolla, pitkälle yli kakskytä astetta lämmintä ja siirtele ny 40 kilon liikkuvaa säkkiä eres takaasin kaikenmoosilla tyyliillä, viimeesenä lykkäsin sen puosta menehen poikimakarsinahan ja laitoon lehemän peräs, olokohot siä.

Ja seuravaa maisemapoikijaa orotellessa.

Sorateiden sankarit

Eileen aamulla vietihin lomittajan kans lehemiä pihalle, aurinko killotti kivasti taivahalta, lämminki oli jo, oikeen hiki tuli ku tuuppasin lehemiä parresta liikkeelle ja navetasta pihalle.

Läherettihin niiren kans reippahasti, kerranki, liikkehelle. Vasen oikia, vasen oikia. Lehemät erellä ja minä viimeesenä peräs, pirin oikeen niin sanotusti perää, mohajin viimeesenä meneville kantturoolla.

Ideaalille mouhasin, ku se oli menny ojahan tonkimahan ja liottamahan sorkkia, että menkää ny ja mitä siä tarttoo taas olla, ja laituumellaki on oja mihinkä voi mennä möyrimähän ja ryystämähän juoksevaa vettä.

Lehemät meni kerranki oikeen nenä toisen hännäs kiinni, niinku elefantti marssis, yksi pieni elefantti marssi näin....

Kuulin toisella korvalla, että tietä pitki tuloo auto ja aika lujaa. Ajattelin, että kyllä se näköö mun monen saran kilon kantturani jokka jonos sitä ylittää ja lippusiiman ja lomittajan joka siä on tien viittana ohojaamas karvakorvia oikiahan suuntahan.

Kuulin, että ny son Kivistön kohoras ja moottori huutaa aina vain hoosianna. Sitte se auto oliki jo näköpiiris. Näin lomittajan heiluttavan härissänsä käsiänsä ylähällä keskellä tietä. Ajattelin, että kai se saatanan tollo ny jo huomaa, että siä on viiskytä kurmua menöö jonos tien yli, että on ne niin suuria, ettei keskiverto ihiminen voi olla huomaamatta.

Lomittaja hyppäs kauhuussansa sivuhun, auton vauhti ei hirastunu pätkääkää. Se tomahutti sinne lehemien sekahan sitä samaa vauhtia mitä kuluki tielläki. Lehemät lakos sinne ja tänne, niihin tuli vähä saatanasti vauhtia, ku huomasivat, että tuo hullu tuloo päälle. Ajoo viä ohojuri langan alitte Mondeonsa sukkana ja pirätti vasta siihen.

Voitte kuvitella ku mulla oli matkaa viä muutama sata metriä ja me loppujen lehemien kans hölökättihin läskit hyllyen tulemahan, että meteli oli melekoonen. Keksiin varmahan monta uutta kirosanaaki siinä, ku haukuun sitä sorateiren rallikuskia.

Mies koetti sanua, että on niin sori ja minä huuran vastahan ”ettei kuule sorit palijo auta saatana täs, tää liikkuu muitaki tiellä ku te, kakarojaki ja meirän lehemät” ”Eihän nähäny, ku aurinko paista silmä ja katto just puhelin” ”tunge vittu se puhelin persereikähäs, jos et lehemää näe tiellä, ku ei se mikää aiva saatanan pieni oo, käynti optikolla vois olla paikallansa ja kulukuneuvon vaihto polokupyörähän”.

Laitoon viä naapurinki haukkuhun työmiehensä, ja isäntä kävi ehtoommalla viä sanomas asiasta.

Ajoovat ehtoolla meirän ohi niin hilijaa, ku Mondeolla pääsi ja aamullaki korkeentansa nelijääkymppiä.

Huomasin tänään sitte lehemiä pihalle laittaes, että Älykkö ontuu pahasti toista takajalakaa. Saikahan osumaa . Jos sai niin voitte kuvitella, että mä meen huomenna vittu vaharos ja naama kiukusta tumman punaasena kitapurijehet lepattaen avaahan ääntäni uurestansa.

Ihanaa tämä elämä maalla. Aina vituttaa, solis epänormaalia, jos ei vituttaas. Sitte siihen osuu viä joku torvi, joka kuvitteloo olevansa joku Juha Kankkunen. 

Omituusten otusten kerho

Musta on ruvennu täs tuntuhun pikku hilijaa, että meillä on kokoontunu omituusten otusten kerho, ei varmahan ittekkää olla sieltä normaalimmasta päästä milläälailla, mutta nuo karvaaset asukkahan on sitte viä siihen päälle.

Erehryyn perijantaina juomahan muutaman kupin valakoviiniä terassilla piffin ja pekoniherkkusienien palan painikkeheksi. Uskallaaruurun tähän hommahan sillä, että olin varannu isännän sairaalasta paluun kuniaksi hieman toipumis lomaa perseelleen mennehestä viikosta yksityyseltä lomittajalta.

Istuttihin siinä ja jutelthin yhtehen asti yöllä, juttua riitti ja nauru oli herkäs. Koira oli kaikkien kaveri, ku sai ribsien luita jokaaselta, joku oli jättäny vähä viä enemmän lihan rääteetä sille, ku toinen ja sehän tykkäs.

Yhyren mais sanoon, että nyt Lakson emäntä menöö maata, ku ei ikinä tiä mitä aamu tuo tullessansa.

Heräsin, kuinka ollakaa puhelimen pirinähän. ”Sen sä varmahan halusikki tietää, etten saa Ekaa lypsettyä” No sen mä kyllä halusinki tietää, varsinki ku mun päähäni majottuu viinistä niitä pieniä miehiä hakkaahan vasaralla takaraivua irti paikaltansa.

Ei auttanu, ku vetää vaatetta niskahan ja mennä kattomahan, mikä sitä Ekaa tällä kertaa vittuttaa, ja mistä se on vetäny hernehen turpahansa.

Siitä näki jo ku taakse käveli, että sinne oli tällä kertaa veretty maapallon kokoonen palako kasvis, ja harvoon sillä sinne mitää pienempää menöökää. Se hääräs ja puhaji, katteli taaksensa ja oli oikeen äkääsen näköönen. Oli kuulemma justihin saanu nisät pyyhittyä ja sitte hänen korkeutensa oli suivaantunu ja tarijonnu sorkkaa. Ja siinä se sitte oli ollukki.

Ajattelin siinä, lehemän takana seisuessani, että mitähän helevettiä mä tälläästäki pirän tää navetas. Jos en mä muuten oo siä navetas kiinni kaiken aikaa, niin sitte Eka päättää, että mua ei muuten ourot lypsä.

Kävelin välihin, laskin vähä kättä lehemän lonkalle, ja tuhajin sille samallalailla, ku se ittekki ”oon ny siinä”. Lehemä käänsi päänsä partehen ja asettuu aloollensa. Laitoon konehet kii.

Tuli siinä mielehen, että Jessikaki poikii pian, ja se viä tapaa oikeen seurata niitä sen mielestä epämieluusia lypsäjiä, ku ne kulukoo pitkin navettaa. Pää kääntyy sitä mukaa, ku ihimenen liikkuu, ja jos koettaa mennä ohitte takakäytävällä se saatana koettaa viä monottaa.

Se otettihin vähä aikaasin umpilaituumeltaki takaasin navettahan, ettei aiva pääse mettittyhyn ja unohra, että mitä se lypsäminen on.

Minä välistä ihimettelen, ku ihmiset kirijootteloo, että niillä ensikko rupes potkihin ja heti tilattihin teurasauto, ku son niin kamala. Moon hyvin tyytyväänen jos ne potkumoperit lakkaa sen tantteeraamisen ensimmääsen kauren loppuhun mennes.

Suurin osa niistä on aiva kunnon lehemiä, mutta sitte mahtuu nuo jokkaa on niinku emäntänsäkki, kiukkuusia akkoja. Minä ja mun lehemät, ei oikeen koreeta kattella, eikä käsitellä, mutta hyviä siinä mihinkä ne on tarkootettu.

Perävalojen hävites

Maanantai aamuna se koetti, isännän leikkauspäivä. Kello kuus se törkättihin anopin autohon ja matkalle Seinäjokia, ja leikkaus pöytää. Mäki olin varannu siihen lomaa, ku eskari alakoo tää samana päivänä.

Sain ukon matkahan, oikaasin takaasin soffalle ja ajattelin, että mä voin kuulkaa nukkua täs hetken ennenku herätän kakaran. Saan silimät kii, puhelin plinahtaa. Viesti tuli, tiiraan, että kuka sen on lähettäny. Lomittaja: ”Voikko tulla käymäs, ruokkija ei liiku mihinkää”

Voi helevetin perkeles, vaattehet päälle ja navettahan. Hain jakkaran suosista, kun se vehejes riippuu niin korkialla, etten näe näyttöhän suorilta jaloolta seisten, vaikka kuinka kurkottelisin. Kiipesin ylähä, painelin nappuloja ja totesin, että siihenpä on halavaantunut. Saman tien, kun perävalot anopin autosta katos mutkan taa.

Siinäpä sitte kaikesta sähköstä ja remontinkorijuusta ymmärtämätöön emäntä pohtii, että mitä sille tehtääs. Soitin Makelle ja käskin tuora uuren akut, jos on vaikka virtaa vähä. Soitin Pentille, että en osaa teherä sille mitää tuu tänne.

Seuraavaksi ihimettelin, että millä' vitulla me teherähän huomiset rehut, ku isäntä oli ”unohtanu” hakia happua ja mulla ei oo ku Avensis kotona. Sinkaasin autohon ja kauppahan, kysyyn onko teillä happua kontiis ja millähän se meille saataas, ku moon vähä yksinkertaanen, enkä osaa peruuttaa kärryt peräs ja takaloosterihin ei maharu. Eipä hätää, he tuo kotia. Voi kiitos kiitos, kyllä tyhymä emäntä niin kiittää tästä.

Pääsin kotia ja Pentti katteli ruokkijaa ja sanoo, että siitä on jotaki muuta rikki ku mitä epäälin, latausta tai vastavaa. Soitin sitte huoltomiehelle, että se ei kuule liiku mihinkää, ja mua on turha neuvoa, että en osaa teherä sen kummempaa ku aamullakaa, potkia sitä rakkinetta ja sarattaa vieres. Lupas tulla.

Kävelin navetan taa ja huomasin, että kotona on kaikki 5 paalia lehemille. Siinä vaihees vitutti jo aika ankarasti. Millä helevetillä niitäki haetahan parinkymmenen kilometrin päästä, ku Valmetti on niittokonehes kii ja möyryää pellolla niin, että kotia asti kuuluu.

Parin puhelun jäläkihin mulloli kuorma tilattunu kotia. Siinä vaihees olin jo aiva varma, että päivähän ei enempää maharu.

Lomittaja sai Varmon ehtoolla pöyrälle, jakaaksensa rehua. Ja kuinka ollakaa se helvetinperkeles oli lyöny kauhian lieskan ja kilissi hetken ja sammunu siihen. Siä me sitte ihimeteltihin, minäki tyhymänä, Pentin ja Maken kans, että mikä sen tuli ja miksei tarttaa. Saatihin se jotenki latohon, kaivettihin aina toimiva Rocla ja trukkilavat esille, raahattihin nelijä paalia sillälailla. Sillä aikaa Varmo oli saatu elvytettyä kuntohon ja viimeenen saatihin jaettua sillä.

Pääsin ehtoolla tupahan ja istuun nojatuolihin saatuani mukulan nukkuhun, puhelin piippaa taas. Viesti Valiolta, bakteerit 54.

Sulijin puhelimen, ja menin maata. Ajattelin, että kerkiää se maailma kaatua huomennaki, vaikken täs istu orottamas sen tapahtumista. 

 

Nalakuttava akka

Kaikki varmahan ajatteloo, ja enpä sitä voi kieltääkkää, etteikö paikkaansa pitääs, että mä oon se kauhia nalakuttava akka, ja Lakso on se mukava mies jolla on niin saatanasti kestettävää siinä.

Oon kyllä täs ny kymmenen yhteesen vuoren aikana huomannu muistuttavani rikkinäästä levysoitinta, aina on sama levy ja seki juuttuhunena soittahan sitä samaa raitaa päivästä toisehen.

”Tee sitä, tee tätä, mikset sä oo jo teheny, ja voisikko teherä ja koeta ny jo, ja mitenkä olis”.

Kai se miehiset korvat on niin tottunu jo niihin samoohin lauseesihin ja äänenpainoohin niin, että ne sulukeutuu automaattisesti. Silimät ja rekisteröö ämmän asennosta, että nyt menöö käret puuskahan tai lantiolle siihen mallihin, että tarttoo ottaa automaatti korvat käyttöhön ja lakata kuuntelemasta. Pääsöö palijo helepommalla niin.

Tälläänen yks aihepiiri täs meirän tilanpiron aikana on ollu nuo uuren pään ruokintapöyrälle ostetut De Lavaalin ihanan kallihit remonttilevyt, mikkä on orottanu asentamista vuoresta 2009.

Ne ei kereenny tulehen ennen ku muorin ja faarin lehemät saapuu asustahan sinne päähän ja jotenki se asentaminen on vuoresta vuotehen jääny. 

 

Joka vuosi navetan pesun aikahan on ollu sama naputes niistä, kuinka ne tarttis saara sinne paikallensa, ja oonko mä ne aiva turhaa ostanu, ja jos ei kerran laiteta paikallensa, niin sitte ne pitää myyrä pois, ettei niitä tyhyjän panttina piretä.

Niihin on ollu listat ja liimatki millä ne olis saanu sinne kii, mutta listat on kärsiny lehemien hyökkäyksestä, ja jos ny joku kummasteloo mitenkä se on maharollista, niin meillä ne tapaa kiipellä välistä melekeen seiniä pitkin. Niiren olis tarttenu olla katon rajas, että olisivat tää Kilujusen Herrasväen residenssis säästyny. Liimaputkiloosta en oo nähyny jäläkiäkää muutamahan vuotehen, kai ne on käytetty parempahan paikkahan.

Tänä vuonna olin sen verran viisastunu, etten asiasta enää niin kauhiasta isännälle puhunu vain navetan pesijöölle.

Ne katteli rullat esille, rahaas navettahan ja katkaasi ja halakaasi, toinen poras ja toinen hakkas lyöntinauloolla kiinni. Ei iesus menny ku pari tuntia ku ne oli koppulootu paikallensa.

Kyllä me oltihin isännälle polleeta, että katto ny ku ne on paikallansa. Että kyllä sun kelepaa mennä ens viikolla selekä leikkauksehen, ku on ruokintapöyrälläki levyt, eikä siihen tartu enää rehut kiinni.

Kyllä kelepaa lakaasta pöytää, harija aiva suihkii siinä. 

Joskus mä vähä epäälen, että tapahtuuskahan nuo hommat reippahammin, ku vähä vähemmän räpättääsiin nuolle miehille... 

Turhan työn multihuipentuma

Navetan pesupäivä, kerran vuoressa tapahtuva niin sanuaksemme turhan työn multihuipentuma. Ai, miten niin?

No siten niin, että ensi sä huhkit siä pesurin kans, hiki valuen pitkin poikin navettaa pari päivää, jos itte peset, tai se pesijä sen päivän (meirän kokooses navetas). Ja sitte tuloo ne rakkahat ruikku hännät, seisoo ensi silimät pyöreenä siä navetan ovella, että mitä helevettiä tää on tehty.

Kaikki viiskytä seisoo siinä, vahtaa, haisteloo. Vahtaa vähä lisää. Lähtöö hännät pystys takaasin päin, pyörtää taas takaasin siihen ovelle, vahtaa vähä lisää. Paskaa ripajaa jo sinne pihalle oikeen kunnon tunkiollinen.

Ensimmäänen saa päänsä oikeen ovesta sisälle asti. Sitte se näyttää aiva sille, että silimät pulupahtaa päästä pihalle, ku huomaa, että jumalauta, tää ei oo enää sitä suojaavaa sonta kerrosta. Mitä tämä aines on mihinkä tarttoo sorkkansa laskia? Kuuluu kauhia puhina ja pärinä, ku se vetää syvähän henkiä ja koettaa kerätä lehemyytensä ytimen kokohon alaku järkytyksen jäläkihin.

Ja taas se kanttura peruuttaa.

Meet pihalle, työnnät sitä vastahankaasta kuuren saran kilon kantturaa perseestä, niin, että oma puon silimä pullisteloo sen verran, että tuntuu, että se saa aikahan peräpukamat (jos ei niitä jo satu olehen).

Saat sen lehemän käytävälle asti. Se seisoo niin sanotusti paska jäykkänä. Häntä ylyhällä ja pää alahalla. Ja sitte sen pers reikä rupiaa pullistelehen.

Ja siitä se alakaa, sontaa tuloo, se ottaa askelehen, sontaa tuloo aina vain. Saat sen kävelehen etehen päin, ja paska vain ripajaa. Se ensimmäänen lehemä on viä se toisen puolen kauimmaases pääs oleva ja se paskaa koko saatanan matkan. Viheriä kura valuu sun hiellä ja tuskalla pesemille käytäville, sitä heilutellahan hännällä pitkin seinää. Se kiertää usiemman parren kautta ja sontii niihin.

Ja sitte jälijellä on ne viiskytä muuta. Koko navetta on taas paskalla silattu, ku ne seikkaalo pitkin sitä. Eksyy usiamman ku yhyren kerran, ja sontii senki kuniaksi. Mennessänsä väärähän suuntahan ja palatessansa oikiahan.

Aamulla navettaa näyttää jo melekeen siltä, ettei sitä oo ikinä pestykää.

Rahan kiilto silimis

Täs nykku on taas lukenu kaiken maailman uutisia ja tietoiskuja siitä, kuinka pahoja ihimisiä karijanpitäjät on. Kuinka ne suuri rahan kiilto silimis lypsää lehemiä, orottaa, että rahat pankkitilille ropsahtaloo, eikä tee asian etehen juuri mitää ja elukkansakki hoitaa aiva perseellensä.

Eivät tyhymät, vuosia työtä tehenehet tajua, kuinka niitä oikeen oikiasti pitääs hoitaa. Päästää vapaaksi luontohon, antaa niille samat oikeuret, ku ihimisillekki.

Mun mielestä se lehemän elämä on aika leppoosaa, jos meiränki navettahan sattuu syntyhyn, ja on se mamman mussukka, niin ei kuulkaa oo palijo tulosvastuuta elämäs, ei oo sitä tulos-tai-ulos painetta koko aijan niskas.

Tietysti pakko sun on ajattella, eres osalle, vähä eres sinne päin, et sä kaikki vai pitää siä vain asuulemas, ku sillä sattuu olehen niin kaunihit silimätki.

Eileen taas tein sellaasen elämän hyvän teon, mihinä ei oo milläälailla ajateltuna minkäälaasta järkiä, vaikka käyttääsin minkälaasta kalakulaattoria. Siemensin sen Rouva Raaron, joka mittahan lypsi kaikki 20 kilua maitua. Ja ku mä lasken, että maitolitrasta saa sen mitä saa, ja sitte laskoo mitä täysrehu tonni maksaa ja laskoo siitä montako kilua Rouva popottaa nappulaa menehen, niin ei kuulkaa oikeen plussalle sen pitokuluus jäärä. Saati sen Ideostarin annos, mikä sinne laitettihin.

Saati viä se, että sillä on kohtu laitettu sisälle, päivystysaikana, eläänlääkäri ajoo tänne alueen toiselta lairalta asti, sain varmahan siunata siinä yhyren 250 euroa siihen hommahan. Ja päälle sain viä toivotukset, että ei hyvälle näytä.

Eihän se perhana sillä eres noussu, vain piti tilata Jaska laittahan lisää kalakkia, siinä meni toiset pari sataa ainaki, seuraavana päivänä sitä letkutettihin eläänlääkärin toimesta, ja siinä kilahti taas jonku muun pussihin kolikoota, ku mun. Kaiken hyvän lisäksi tarttin tohtorin poistahan se toosasta ompelehet, ku en tienny kuinka ja koska ne otetahan pois, laitettihin Pg- piikki, että kohtu puhuristuus, ja oli muuten taas kerran päivystysaika, ku en saanu paikallista sijaasta tulehen, soli menos tammaa siementähän.

Sen jäläkihin Rouvaa on ultrattu muutamahan otteesehen (en eres tiä montako kertaa), laitettu lisää puhuristavaa, että tiineys olis maharollinen. Hoirettu sorkkaa, semmari on sitä koettanu, saati ne annokset mitä sen puohon on tuhulattu, iliman tulosta.

Nyt vuoren jäläkihin, mullon tyhyjä lehemä ja vähä maitua. Toiset olis lakannu jo yrittämästä, mutta minä noloo jatkan viä. 

 

Samoon sitä miettii tätä asiaa, ku oot tilannu vasikalle, taas sen päivystävän eläänlääkärin, viä jollekki sonninmullille, jonka välityshinta taitaa olla kaikki 100 eurua ja alvi. Siinei kuulkaa millää matematiikalla jää plussalle, vaikka kuinka kääntääs ja vääntääs asiaa. Viä lääkittet sitä viikon päälle, juokset peräs karsinas, että saat sen ensi kiinni, tuut potkituksi, varpahat tuloo tallatuksi ja vasikka ei arvosta yhtää sun toimintaas.

Sitte keheratahan sanua, että rahan kiilto silimis vain ollahan. Kyllä kuulkaa kaikki on menny, mikä on tullukki, lehemähän. 

Välistää tuntuu, että niitä hoiretahan paremmin, ku ittiämme. 

Apina raivolla

Tiättekö sen tuntehen, kun käämit menöö. Oot aikas puhunu jo jostaki asiasta suu vaahros, että tarttis teherä ja hoitaa se homma kuntohon. Ja koska tehtääs, ja ihan pakko olis kuule teherä?

Puhut, puhut, ja viä kerran puhut. Otat asian esille suoraa, ja sivulausehis, jätät melekeen lippuja ja lappuja esille, koetat kattella leheristä aiheeseen liittyviä artikkelia ja jättää niitä vaivihkaa toisen naaman etehen, että jos vaikka lamput syttyys siä miehiseski pääs.

Tälläänen asia meillä on ollu jo jonku aikaa nuorkarijapihaton siivous, tai niiren makuualustojen. Mikkä on oikeen suunnittelun kukkasia, vinokuivikeet jokka ei pienemmillä eläämillä toimi sitte millää tavalla. Ne karsinat tuloo itteksensä tyhyjäksi, johona on ripakopallinen hiehoja ja taloon kokoonen sonni pomppimas. Mutta nuolla pienemmillä sinne kertyy kokoo kuivittelun historian kirijo, erellisestä tyhyjennys operaatiosta seuraavahan.

Olin tästäki asiasta paasannu hetken, kysy ny sitä pikkukaivuria, että saarahan ne kätevästi tyhyjäksi. Soita sinne, kysy Cramolta, voikko kysyä konehallilta. Tiä sitte onko tuon mies eläjän korvat tullu immuuniiksi mun puheelleni, vaiko onko sillä se kuuluusa valikoova kuulo.

No maanantaina paloo sitte se kuuluusa pinna.

Make lähti tyhyjäähän pihattua, isäntä kattelen siihen perhanan Varmohon kannentiivistettä. Minä mietiin, että mitähän täs ny tekis ja sain kuningasidean.

Kävelin pihattohon, sanoon Makelle, että ny siirretähän nuo vasikat toisehen karsinahan, että tyhyjään tuon makuualustan käsin. Vasikat siirrettihin, otin tarikon käteheni ja rupesin lippaahan.

Olihan sitä vähä kertyny, varmahan metrinen patja. Sai siihen muutaman kerran tarikkonsa upottaa, Makenki piti tulla auttahan, ku ne karsinat on niin syvät, etten kerrasta saanu nakattua paskakäytävälle asti tarikolla. Piti olla välivoimistelija hoitamas homma loppuhun.

Niin me poijat lipattihin. Tuli reiru viis lumikauhaa toonaa. Vissyä meni jonki verran, hiki virtas oikohonsa. Mutta puhurasta tuli, pestihin viä pesurilla pohoja ja verettihin kalakki päälle. Lipattihin turpehet pehemikkeheksi. Eikä menny kauaa, kauiten meni pesurin virittämises paikellensa, ku piti teherä kaiken maailman kotkauksia, että saatihin asemihin.

Ja kyllä oli vasikoolla kivaa, ku ne pääsi sinne pemmastahan ja tonkihin, että mitä tää ny on tehty.

Ja ette voi arvata kuinka äkkiä meillä oli kaivinkones markilla loppuja karsinoota varte.

Isäntä kehuu, että ei voi yhtää epäällä, että ootte isälles sukua, ku tuollaasia hevoosen hommia teette.

Hulluus on vissihin sitte periytyvää.