Sivut

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Jokaisella pitääs olla oma Suomenkarijan lehemä...




Vai kuinkahan sen nyt ottaas. Jäkälä on opettanu jo jonkin verran, että elämä Suomenkarjan eläimen kans on vähän erilaasta, kun tavallisen ayrshiren tai sitte jonku Holsteinin,jolla ei mitää isoja mielenkiikutuksia oo ikinä.

Holsteini on oikeen tasaanen rauhallinen, sen maailma on yleensä aina oikialla tolalla, se syö, juo, kävelöö, makaa, paskaa ja lypsää maitua, niinku perus lehemä tekeekin. Iliman mitää suurempia kommervenkkiä. Yleensä ensikkoki poikiessaan ei hätkährä mitää, laitat sille kohenet ja se seisoo, ehkä vähä kattoo, että mikkä nuo on. Ja hyvä niin, siinä sen suhtautuminen sitte siihen hommahan onki.

Ayrshire suhtautuu jo epäälävämmin siihen hommahan, monesti ne on sellaasia, että antavat lypsää pari kertaa ihan ookoo, ei siinä mitää, varmahan ne kuvitteloo, että ei tätä iän kaiken teherä . Sitte tuloo se kerta, kun se paska sankoon ripa katkee. Yleensä siitäki selevitähän sillä potkurauralla, jonka voi sitte viä jättää ennen kauren loppua pois. Toisen kauren alaku on välistä ollu kans vähä mielenkiintoonen, Salli on ollu mun mielestä siinä paras, raahasin kannun vierehen ja laitoon konehet kii. Lehemä meinas nitkahuttaa niskansa, kun se etujalakojensa välistä käänsi päänsä nurin niskoon ja kattoo, että oikiastikko tätä hommaa teherän tämänki poikimisen jäläkähin.

Sitte on nuo alakuperääset. 

 

Kissankello poikii viime viikon keskiviikkona, oli ihan itte pakertanu Lakson Lipevästä (oli saanu luomua) lehemävasikan, totesimme sukupuolen tosin airan raosta luuraamalla, kun vasikka oli niin liukas liikkeessänsä, ettei kukaa olis saanu sitä kii hännästä nostakkasensa sitä ylähä ja kattuaksensa kummat värkit siä on.

Siäpä ne olli sitte perijantai aamuhun asti kaharestansa, emä hoiti vasikkaansa, ja vasikka hoiti emän tyhyjäämisen. Kauhia mussutus vain kuuluu, kun se täytti mahaansa ja tyhyjäs utaretta.

Tosin tämä liukas liikkeenen neitokaanen ei rajoottanu sitä pysymistänsä sinne poikimakarsinan pahanoolle, vain tukkii etuairasta lävitte ja paineli, niinku hirvenvasa menehen pitkin latua. Siinähän koetat sitte ottaa sitä kii, ja sihirata takaasin karsinahan, ja emä huutaa kurkku suorana ja vasikka ei piittaa siitä mitää. Päätimme, että sen on paree pihatos, ennen kun se hukkuu yön pimeytehen ja oikiasti viä hukkuu tutkimusretkellensä johonki ojahan.

Kyseenen neiti Malviina vietihin sitte navetan läpi, ja navetas se kävi varuuksi koettamas jokaikistä vastahan tullutta lehemää, että mille täältä tissistä se maito mahtaas maistua. Pääsi Mitä-sonnin kaveriksi, otti mitältä luulot pois, kuka on kunkku. Kiipes karsinan ruokintakaukalohon seisomahan, niinkun paraski vuohi.  

Ja Mitän se pitää kuris, juo ensi omat maitonsa, ja jos ei Mitä oo selevinny omistansa siihen mennes, juo Mitänki mairot. Ja Mitä tyytyy tilanteesehen, minkäs se sille voi, kun toinen teköö tahtonsa. 

Kissankello osootti, että Suomenkarija kiipee vaikka puuhun, vaatii hännän ylähällä pitua lypsettäes, muuten se esittää tasapökkää pomppimista maitoputkihin asti. Ja kun on kyse Kissankellosta, mikä ei oo mikää korkeurella pilattu elään, niin se tarkoottaa sitä, että ne pompahrokset on torella voimallisia. Sen sorkan pohojien tarttoo silloon käyrä melekeen sen oman selekälinijan korkeurella.

Saa nähärä mitä yhteeselo Kissankellon kans tuo vastahan, emolehemä tuotannonko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti