Muutosta elämähän

Silloon vuonna -08, kun ruvettihin turnisjussiiksi ja suunniteltihin navetan laajentamista, pääryttihin tähän parsihelevettihin. Oltihihin nuoria ja naivia, eikkä oikeen osattu ajatella asiaa piremmälle, ja tuskin oltaas rahaakaa saatu täysin uuren navetan rakentamisehen, että sillänsä oli varmahan ainut ratkaasu.

Silloon varmahan ajatteli, että tällä lailla mennähän sitte hamahan tappihin asti, että kyllä mä kuulkaa jaksan ja viittin siä lehemän vieres pyllistellä ja kyykkiä. Ja silloon se viä monesti oli pyllistelemistä ja kyykkimistä, lehemien rakennekki oli mitä oli.

Nyt on ajattellu asiaa, että hitto, muutama vuosi lainan maksua ja sitte meille tuloo robottipihatto. Ja halavalla, lehemä ei sitä tiä onko se rakannus ollu halapa vai kallis, kun se vain hyvä on olla.

Silloon aluuksi jaettihin jauhotki käsin, oli K-maatalouren keltaaset kottikärryt mihinkä siilosta lapiootihin myllärin seos ja sitte läherettihin lykkäähän puo pitkällä niitä, eipä ollu aluuksi montaa lehemääkä, tais olla 25 lypsypaikkaaki vain. Kaurakki oli sellaasia kuoria, että sai muuten vähä mättää etehen, että sait eres lirun maitua.

Ensimmäänen investoonti oli isoo kauha, sitte ostettihin isoommat kottikärryt, Hammerlinit oikeen laakeroorulla pyörällä, oli kevyt lykätä.

Sitte äitee ja isä lopetti lehemä piron ja perittihin anttikristuksen aikaasen Pomon jauhokärryt. Se oli jo aiva Amerikkaa, ei tarvinnu kesken kierrosta hakia yhtää lisää, riitti kerrasta kaikille naamoolla.

Seki rupes riipimähän, niinpä luin ilimootuksia ruokkijoosta ja ostaa paukahutin sellaasen. Käytetyn Alajärveltä, Kirsin ja Saran kans käytihin se sieltä ostamas ja miehet haki.

Tosin siinä kattohon saannis meniki sitte niin kauan, että uhkasin sitte jo myyrä sen paremmin tarvittevalla, sillä sai kummasti liikettä aikahan miehis.

Sitä ennen ostin 15 tonnin siilon Trioteciltä, että saatihin se automaattisesti täyttymähänki, ettei tartte sieltä samasta laron siilosta sonkoolla kantaa ruokkijaa täytehen.

Yhtenä vuotena loppuu vilijat kesken ja tein isännälle tieteellisen laskelman viljan hinnasta, jauhattamisesta ja siitä mitä sinne sekahan pitää laittaa ja sitte soitin A-rehulle, että mitä kuulkaa maksaa täysrehu. Sain täysrehun hyväksi 50 euroa ja niin vaihtuu seki toisehen.

Nyt ollahan haaveeltu muutama vuosi apevaunusta, ku ollahan murskattu vilijaa muutamana vuotena, ja samalla menty kehitykses perse erellä puuhun, lykätty sitä niillä antiikki Pomoolla navettahan persesilimä tuumaa pitkällä, sillä ne kärrykki vähä painaa ku mänttäät sen täytehen märkää tavaraa. Ja muutaman kerran siinä hommas on tullu mielehen, että tämänki vois varmahan teherä toisin.

Niinpä tänä syksynä koitti viimeen se päivä, että saatihin se käytetty apevaunu pihahan.

Voi sitä riemun päivää, ku sai kantaa sen murskeen sinne kärryhyn traktorin kauhalla, eikä vaatinu lihasvoimaa saaraa sitä liikkeelle, ei hikoolua, kiroolua, pyllähryksiä navetan kynnyksellä, ku et saanukkaa kärryä sisälle yksiksensä. Ei kipeetä kankkuja siitä, että läski ja betoni kohtas toisensa saappahan lipsahtaes.

Nyt sitä on viikko jaettu ja seattu ja tällä hetkellä ollahan hyvin tyytyvääsiä. Sinne menöö kivennääset ja vitamiinit, rypsit ja vilijat.

Tosin meirän navettahan sitä ei saa joten puriitahan laron laattialle, ja siitä kuormatahan traktorilla Varmohon, mutta on kuulkaa rakkautta ilimas, ku isäntä kuormaa ja minä ajan Varmoa ja kilijun sille ohojeeta.

Tekemistä olla pitää ja yhteesiä harrastuksia. Nämä lehemät ja niihin liittyvät asiat on vissihin sitte se meirän.

Mutta muutosta olla pitää, muuten jää paikallensa polokemahan.