Hyvä rouva Maatalousviraston pääjohtaja.

Kiitos paljon ilmoituksestanne, että maaliskuulle budjetoidut rahat on taas siirretty hamaan tulevaisuuteen. Sitähän me maanviljelijät kaipasimmekin.

Olemme ymmärtäiväistä kansanosaa ja annemme mielellemmä omista vähistämme muille tai jätämme edellisvuoden osan tuloista kasvamaan korkoa teidän rahastoihinne. Mistä niitä ei kuulemma nykypäivänä, vuonna 2016 saada millään siirrettyä ajoissa meille.

Oikeen pistää tälläästä tyhymää maanilveilijää (sillä mitään muuta tämä paska ei enää oo) Ihimetettytähän. Rahaa ei pystytä laittahan sieltä liikkeelle, kun kalliit tietokone ohojelmat ei toimi.

Jos mun ”kallis” tietokone ohojelma ei toimi, soitan äkkiä sinne mistä sen hommasin, annan palatetta ja vaihran toisehen, koska te itte vaaritte, että meillä kaiken pitää toimia. Kaikki pitää olla aijallansa, ja mielellensä vähä ennenkin.

Jokaanen kirijaus pitää olla oikeen ja kohorallansa, jokaikinen paskalla käynti tarttee olla kirijoos ja kansis, ja selitys sille, että mikset tänään käyny. Ummetus vaivas, anteeksi, en syöny tarpeeksi luumuja.

Samooon jos me ei saara maksettua jotaki asiaa kotua, niin siirrymme perinteesehen keinohon, vierähän raha kätehen ja pyyretähän laskun reunahan allekirijootus kuitatahan maksetuksi. Tosin täs oo mitää rahaa kohta kellää millä mitäki maksetahan.

Te viisahat kirijootatta suuria artikkelia, että pitää säästää ja pitää säästää. Tiettekö äärettömästi ei voi säästää. Jos eletähän nolla linijalla, niin mistä enää säästät?

Teillä siä on palakkapäivä, varmahan joka kuun aluus, tasaasesti, varmasti. Tierätte, että mulle tuloo tänään rahaa, käynpä ostamas ny sitä vinkuintialaasta kutun juustua ja Brasilialaasta viiniä ja herkutelen.

Sillä sitähän täs saa kohta koko kansa ostaa. Suomalaasen maatalouren alasajo on käynnis, kiihtyvällä taharilla. Jos sitä ennenkin puhittiin, että tapa talonpoika päivässä, niin voin kyllä nykyysille päättäville elimille sanua, että ootte siinä onnistunu, jopa kiihryttähän tahtia.

Ennusteen mukaan vuoteen 2020 puolet maitotiloosta on lopettanu. Sitä saaraan mitä tilataan. Ja sitte on turha enää rutista, kun paska on jo housuus.

Puuhastelun alakulähäre, navetta

Vihiroon viimeen viime syksynä koetti se aika mitä oon orottanu, kun kuuta nousevaa. Se aika, kun mukulalla alakoo eskari.

Sen voi sitte arvata, että sen suhteen on ollu suuria suunnitelmia. Kuinka mä rupian käymähän lenkillä joka aamupäivä, kävelen koiran kans kilometri tolokulla ja hoiran kuntuani ja laihrun kymmeniä kiloja, häviä aiva olemattomihin, kun kerkiän juosta tie kuralla erestakaasin.

Aiva sieluni silimin näin, että meiltä tienpäähän on juntu kulunu mun lenkkariistani, Hautamäen tiestä kivet olis hinkkaantunu siloosiksi operaatiosta rantakunnossa hylkeetkin on.

Ja kuinkas sitte kävikää?

Meen aamulla vaihtelevalla menestyksellä lypsylle. Alootan hommani sillä, että keksin kaikki muuta tekemistä, ku se lypsäminen. Vahtaalen vasikoota, kolaan parsia, päästän vettä looriihin. Sitei voi tajuttakkaa kuinka koukuttavaa hommaa on vesiletkun kans seisominen ja sen veten sinne lietelannan sekahan liruttaminen, jos ei sitä oo itte kokeellu.

Siinä saa aikaa menehen heleposti tunnin, jos toisenki, ku seisot siinä, kattot, että tuo on justihin sellaanan kökkö johonka tarvittoo päästää vettä. Sitte sä vahtaat, kuinka se paska murenoo ja valuu sen veten mukana sinne kokooma kuiluhun. Tunnet melekeen vienehes sen sangoolla sinne asti, kantaen siirtäny tonnikaupalla. Siitä saa niin hyvän mielen, ettei vois uskuakkaa.

Sitte keksiin täs sen oikeen puuhastelun puuhastelun. Lehemien karvaamisen ja harijaamisen. Siitä vissihin jo kirijootinki teille ennemmin.

Mutta siinä vasta koukuttavaa hommaa onki.

Näyttelydiivaki on melekeen ajeltu karvattomaksi, ku se tykkää siitä hommasta niin. Ohimennes sitä vähä karvaa tuolta, sinne on jääny pari pirempää karvaa, yhtäkkiä ne klippaan pois.

Sitä saattaa oottaa konehen kätehen ja ajatella, että mä yhtäkkiä ajelen tämän Ipun tästä, ei mee kauaa, enkä aja toista ku sitte rupian lypsähän ja oon kerranki aijoos valamis. Sitte viereeses parres Help Me näyttää sille, että munki hännän juures on sellaanen paikka mistä pitääs krapsuttaa.

Ajattelet, että mä nopiasti viä sen hännän vain ajan, sitte ku on häntä ajettu, siirryt kylikihin, ja pakkohan ne on ajaa kummakki, ku puoliksi karvattu lehemä näyttää niin typerälle. Ja sitte Intagliaki näytti sille, että seki tykkääs siitä hommasta, Elloski vähä villikaasi suhun päin, Iidan korvat lopsotti siihen mallihin, että seki vois olla hivenen kevennyksen tarpehes.

Ja aikaa onki yhtäkkiä menny pari tuntia, kello on vaikka mitä ja et millää malttaas lopettaa.

Sitte päätät, että lypsyn päälle laitat lehemä ulukoolehen... Siinä ne mun päiväni menöö, puuhastelles kaikkia kummalista, aikaa on nykyään palijo vähemmän käytettäväksi kotohommihin, ku ennen mukulan eskaria. Tuvas valittoo hallittu kaaos, villakoirat valtaa alaa ja vyötärön ympärys ei oo vahingoskaa päässy ainakaa pienentyhyn.

Mutta emäntä on tyytyväänen.

Laksoperän Nakuranta

Taas on tullu se aika vuoresta, vai sanoosko talavesta, että akka rupiaa kärsihin niin sanuaksemme pahasti ”klipperoosista”. Eli mitä tämä mahtaa tarkoottaa? No sitä, että perinteesesti meirän kantturat on joka vuosi eres kerran karvattu.

Ja nyt se on tähän aikahan vuoresta, kun on sellaanen iili, että solis pakko teherä, mieluuten torella nopiasti, mutta aiva se ei pakkaa mennä niin, ku ajattelis, sekää.

Ensimmääsenä tietysti kunian nauttia tästä hommasta saa vanhat mammat, ne on jo iän tuomalla kokemuksella osallistunu operaatiohon monena vuotena ennenki. Ne osaa ottaa siitä kaiken ilon ja nautinnon irti.

Ne tietää jo siinä vaihees, ku rupian sitä akkukonestani käynnistelehen, että nyt saattaa käyrä niin, että karvat lähtöö ja sen päälle viä harijatahan ja krapsutetahan kaikki lehemän omistamat kuopat puhtahiksi turpehesta ja hilsehestä, kaikesta pölystä mikä sinne karvan juurehen kertyy yllättävän äkkiäki.

Meet konehen kans sinne välihin ja sovitat sitä ensi hännän ronttohon. Se voiki olla yllättävän vaikiaa, ku monta kertaa se häntä rupiaa siinä vaihees vispaahan ja kiemurtahan ku käärmes, takapuoli hyllyy eres takaasin, oikeen vois sanua, että se vatkaa niinku paharahallaki tanssijalla puolelta toiselle.

Päätä sovitetahan ensi vähä ylähä päin tanahan, se heiluu kans puolelta toiselle. Suu massuttaa ja kieli lipoo.

Parahat aiva nukahtaa, ku karvaat mahan alustaa, kylykiä, selekää ja koko lehemää. Pää riipahtaa nojaahan jotaki vaste, turpa painaa juomakupin reunahan, tai sorkkapallihin, silimät lupsahtaaa. Melekeen vois orottaa, että kohta rupiaa kuorsaus kuulumahan ja kuola valumahan suusta.

Parahan nauttii utarehien karvaamisestaki niin, että nostavat sen puolen jalakaa sivulle ylähä, että varmasti pääsöö karvattikonehella vetelehen sieltä ja täälät, joka paikasta.

Osa osallistuu nyppimällä haalarin perustaa ja nuolemalla selekää. Oot aiva märkä lehemän kuolasta, kun saat kylijen valamihiksi.

Kaikki siitei niin nauti, eikä siinä karvakonehes ny niin kauhian kaunis ääni oo, sitä ne eniten moittii, ku se rupiaa lähestyhyn päätä ja korvia. Auttaaskahan jos niillekki laittaa Pelttoorit päähän?

Ja itte lehemän karvaaja, son yltä päältä karvas ja pölys. Hansat kasvaa karvaa ja sormista löytyy kipeetä paikkaja, lähempi tutkikiskelu osottaa yleensä, että siinä on lehemänkarva pystys ja sitä saa sitte koettaa kaivella pinsetiillä ja hampahilla irti, että saisit pistelyn loppuhun.

Karvoja löytyy korvista, aluushousuusta ja tissiliivikki on niinku jostaki karvaasesta materiaalista teheryt, ja pistelevät.

Nenästä juoksoo mustaa räkää, niin palijo, ku viittiit ja kerkiät ikinä vain niistä. Että nyt voiski kysyä, että mikä siinä hommas sitte nin kivaa on, että siihen on se pompes joka vuosi?

Se lehemä, ja se, että se nauttii siitä. Niiren silooset kylijet jokka palijastuu sieltä kaiken karvan alta.

Aamulla taas, jatkuu harijootukset. Saatan luovuttaa karvakonesta vähä isännällekki, että seki saa osansa urakasta.

Emäntä lomaaloo

Tein sen, varasin tuos ennen vuoren vaihretta ittelleni matkan Leville, isännän, kakaran ja lehemät ja muut karvaaset eläämet jää kotia siksi aikaa. Minä pirän hermolepua.

Mitä hermolepua? Tiettekö mikä vaiva on sen ämmän lähtiä sinne lomalle? Mikä työmaa etukätees valamisteluunensa, että kotona pärijäthän viikko, kun sinet oo siä paikalla pyörittämäs koko sirkusta tirehtöörinä?

Ensi alootat sieltä tuvasta, kattot, että pakastimes on leipää, että saavat aamupalan tehtyä, kattot, että on voita leivän päälle. Etton kinkkua ja juustua, ja pakkaases viä lisää jos pääsöö loppumahan. Muuten ruoka puolehen en oo panostanu, mullon pieni kutina puos, että pelastava mummo saapuu ja häätää nälkäkuoleman pois Laksonperältä, passaa ipanan ja isännän paremmin, ku minä itte. Siivonnu en, ku en oo ehtiny.

Mutta se työn määrä siä navetalla, mikä tarttoo teherä.

Helepommalla pääsis, ku olis vain jääny kotia, ekkä ajatellukkaa lähteväs mihinkää.

Ensi vahtaat silimä kovana solulappuja, että eikai vain meinaa keikahtaa huonompahan suuntahan, että jos oonki siä Tuikus istumas justihin, ku Valio muistaa mua viestillä, että tankki solut on niin ja niin palijo. Onko se marahollista ja jos on,niin mitä teen? Mikä on mun suunnitelmani asian suhtee sieltä tuhannen kilometrin päästä?

Heilutit plättypannua, suunnittelit ketä menöö erikseen ja ketä ei. Hoirit muutamat tulehrukset, sitte testasit ne, ettei kenenkää tää vain tarvi asian suhteen vaivootella.

Kattoot ketä poikii, ja koska poikii, poikiiko ne sillä aikaa, vai menöökö siihen, ku tuun kotia. Kuka rekisteröö vasikat, jos ne poikii, keksiit nimetki jo etukätehen, jos ne vaikka sattuu poikimahan. Mitä teette jos ne poikii.

Siivosit kaikki paikat, lähtien navetan kaapiista ja hyllyystä, ne onki tarpeellisia olla siistit ku et oo itte niitä vahtaamas. Suunnittelit peseväs vessanki viä, jos vaikka joku vieras haluaa käyrä iä, ku et oo kotona.

Kysyyt isännältä sata kertaa, että onko siiloos ny täysrehua ja onko laron siilos rypsiä. Voikko käytä kattomas ja tilata lisää, vaikka se sanooki, että kyllä ne riittää, niin tilaa silti, ettei lopu, ku en oo kotona.

Kekkä vois olla sillä aikaa kiimas, mitä niiren kans teherähän, jos ne on kiimas. Tilatahanko semmari vai vierähänkö sonnille, mille sonnille vierähän. Muistakaa laittaa sonni päästä kii, ku viette lehemän ja otatte pois, vaikken eres tiä onko ne tulos kiimahan. Antakaa olla lypsyn väli, ja yöksi voi vierä viä päälle, että on varmasti polokenu sitä lehemää tarpeeksi.

Sitte murehrit vasikoota, jos mä lypsän ny nuo tankkihin niin erikseen menevä maito ei riitä, tilaanko maitojauhetta. Montako pussia tilaan sitä, että riittää sitte varmasti, onko sitä jemmas, että päästätähän eres siihen asti, ku uuret tuloo. Isäntä jo sanoo, että meinaakko, että en osaa itte sitä tilata, jos totta puhutahan niin meinaan, ettei se muista koko asiaa navetas tuvanportahille asti.

Tilaasinko eläänlääkärin tiistai aamuna koettahan HulaHulaa onko se tiine vai ei, Valion tiineystesti näytti eitä, mutta mun silimäni näyttää sen perää luurates kyllää. Tarttishan mun tietää, en kerkiä orottaa sinne ku oon itte kotona.

Teurasauton käskin perua, ettei saa tulla ens viikolla, vaikka Likusterin merkit tuliski, kuka ne sille korvahan laittaas.

Välitysvasikooren kortit tulostin jemmahan, tulostimen päälle, jos ne haettaas. Niillon merkit korvis, ne osaa isäntä ittekki luovuttaa tää iliman mun ohojeestustani.

Ohojeestin jopa siitä, että mihinkä aikahan päivästä ne työt pitää teherä, pitkin ehtoota ei sovi kukkua, kun kakaraki pitää huolehtia maata, eikä mummuulle voi kaikkia vastuuta siitäkää siirtää, vaikka mielellänsä ne miehen käyki tällääsis asioos pelastamas. Aamu heräämisistäki oon palopuheen jo pitäny ja varmahan huomaan siä Alppitaloski pimpahtavani ylähä viireltä ja sitte seittemältä, herättähän isäntää, että nyt herättähän kakara kouluhun....

Rentouttavaa tämä lomaalu....

Kunnos ku kunnos

Se pääsi sitte yllättähän emännän täs toissa yönä. Heräsin siihen, että maha on niin saatanan kipiä, aiva ku joku olis kompressorilla ja ilimalla sen täyttäny ääriänsä myören täytehen.

Melekeen pelekäsin, että rähäjährän, ku koetin vessahan luovia siinä yön pimeyres. Siinä ku sovitat toista päätä pytylle ja koetat samalla kaivaa vessan nurkasta roskista kätehen, että voit sen toisenki siinä sopevasti ja suuremmitta sotkuutta tyhyjentää samalla, pilikahti mielehen, että muutaman tunnin päästä pitääs olla navetas.

Siinähän se loppu yö aika kivasti meniki, tyhyjennysharijootuksis.

Sitte ku kello plinaji, olin ku nukkunehen rukous, ja melekeen vois sanua, että paska maistuu suuski.

Kävin pökkimäs isäntää, että mee keittähän kaffia ja kunto on tämä, että mä en sitä tartte. Että mitäs ny teherähän, lipajuttaa niin perkeleesti, että onkahan musta mihinkää tänä aamuna siä navetalla.

Ei siinä mitää, ukkokulta meni aloottahan ja soitti sitte, että nyt on kuule rakas paskattini siinä tällis, että tuu lypsähän. No minä kömmiin peristä ylähä, vähältä tuntuu sille, että kuumettaki oli. Koetin eres kaakaota juora, että pääsisin jotenki käyntihin.

Siäku kävelin ja kyykiin, tuskan hiki pukkas ottalle. Hikoolin ku sika. Hieman heikotti kyykistellä ja pyllistellä siä lehemien välis. Toivoon samalla, ettei tarvi oikeen nopeeta liikkehiä teherä, ettei herpaantuminen hellitä ja jouru menehen housupyykille.

Kyllä mä siinä taas ajattelin, että ah, mikä ammatti. Ei voinu soittaa pomolle, että oon ny täs tällis, enkä tuu töihin, ekkä sä varmahan haluakkaa mua sinne töihin pöpöjäni levittähän. Itte oli mentävä. Kiittelin luojaani, että navetalla on vessa mihinkä saa mennä jos tarve vaatii. Loorihin viä kyllä oksentaa, mutta jotenki se kaikkian vaattehien alaha riipiminen ja siihen pyllistäminen tuntuu ajatuksena aika vastenmieliseltä. Varmahan osuus justihin naapurin Unto käymähän navetalla hakemas jotaki lehemän lääkettä.

Aamu askarehista ku selevisin kömmiin soffalla maata, siinä se mun päiväni sitte meniki, levätes ja nukkues, että pääsin ehtoolla vähä paremmilla voimilla työmaalleni.

Sen verran olin sitte paremmas kunnos, että siirrettihin isännän kans parit mullit parempihin paikkoohin ja suunnitelthin ottavamme Metsätähti navetan puolelle siemennettäväksi.

Eiku leuka rintaa kohti ja päin uusia sattumuksia.

Tämän te varmahan halusitteki tietää, oikeen tieron muruja tieron nälkääsille. Tulipa taas ammatin varijopuolet koettua oma kohtaasesti.