Sivut

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Terveyrenhoitua tuvas ja navetas




Täs oon miettiny näitten monituustan iän mukanansa tuomien vaivojen kans, että minkälaanen terveyrenhuolto tää Suomes on olemas, sekä niille lehemän hoitajilla ja lehemille.

Pitääskähän mun ny vähä niin sanuaksamme vertaalla tätä asiaa keskenänsä, kun on välistä pannu tämä ihmispuoli vituttahan ja käytän pääsääntöösesti tästä johtuen yksityysen lääkäriaseman palaveluja, jos en ny mitää muuta varte, niin saarakseni asialtaasta palavelua joka kerta sinne soittaessani ja lääkärillä käyressäni.

On muutaman vuoren kärsiny niinki helevetin nolosta vaivasta, ku kusitulehruksista. Sain sen kylypyläterveesinä joku vuosi sitte, ja voin kertua, etten oo kertaakaa käyny enää kylypyläs sen jäläkihin.

Ensinnäki, että pääset vaivastas hoitohon. Koetat soittaa terveyskeskuksehen, ja sitte jännität kuka siä vastaa, ja ennen kaikkia mitä se vastaa.

On eherotettu, että kärsin inkotensista (tämän sanoo kyllä lääkäri), kiitos vain, en oo huomannu, että lirahteloo joka askeleella housuuhin kävelles. Ja epäälin kyllä, että ei sekää alakaa yhyres yös, niinku taikaiskusta.

Ja jos oikeen hyvin menöö, diagnosi on se, että ei tää mitää vikaa oo, kun emme saa vilijeltyä vastausta, että sullon kuule Ms-tauti. Siinä koetat sönkätä, että ei oo muita oirehia, ku tämä perhanan uusiva kusetus. Ja sitte sua melekeen lykätähänki ovesta pihalle vaivas kans, että kyllä se ohi menöö.

Koeta ny vain pinnata, että saat piräteltyä tarpeeksi kauan sitä rakossas” Pinnaa siinä, ku tuntuu, että se kyseenen rakko, kaiken mureheen aiheuttaja halakee, ja sitä tavaraa suihkuaa korvista ja särkyhyn ei mikkää buranat auta.

Me ei voira teherä vilijelyä, kun syöt estolääkettä” No, minkätakia kissiistä ja koirista voi eläänlääkäri kyllä teherä, jos niiren oireesihin ei ensimmääset lääkkehet vaikuta ja se saa kyllä tuloksen. Miettiny välillä vieväni jonku lehemän nimellä sen oman näytteheni sille kunnaneläänlääkärille, että saisin jonku vastauksen. Se nimittään vilijeli meirän lehemästä näyteht tuosta nuon vain, piti vähä kauemman vain sitte tulilla, ku ei seuraavana päivän ollu viä kasvua, kävi oikeen lauantainaki kattomas, että onko tapahtumia ja olihan siä.

Muston testattu diabetteksenki maharollisuus niin monta kertaa, että lopulta yhtä hoitajaa jo nauratti, että sullon kyllä nämä arvot niin kohorallaan, että ei oo järkiä parin kuukauren väliin ottaa uusia.

Yhyren kerran sain helevetillisen seksivalistuksen, minä vanha ämmä, joka ei ny kelepaa kellekkää, ku pussipääs ”kuinka avioliitossakaan ei saa harrastaa missään nimessä seksiä ilman kondomeja, olet vastuuton ihiminen, jolla on varmasti klamydia”. En tienny olisinko itkeny vai nauranu.

Ja sitte ne lehemät, jos mä soitan meirän eläänlääkärille, että lehemä on kipiä, sillon varmahan utaretulehrus, niin se tuloo kattomahan, se ei vähättele mun diagnosiani, saa mua tuntehen ittiäni helevetin tyhymäksi, eikä välttelehen sille soittamista viimeesehen asti.

Siltä kehtaa kysyä melekeen vaikka mitä, välistä sellaasiaki asioota, että ittiäki naurattaa. Ollahan käyty lävitte ne ihimistenki vaivat, liikavarpahista korvartulehruksihin.

Jos se ei tiä vastausta, niin se selevittää, eikä vastaa, että meillei kuule oo tähän asiahan värkkiä tää, että etti itte muualta.

Että tarvittooko ihimetellä, että oon vähä niinku lehemä ja maksan omasta kukkarosta suurimman osan kummanki terveyrenhoirosta, tosin ihimisillä hoiretahan lähinnä sairauksia, niillei oo viä keksitty tätä terveyrenhoitua ja ennaltaehkääsyä, ne voirahan pumpata täytehen lääkkeetä loputtomasti.

Eläänten näyttehistä saarahan selevyyttä, vaikka sille on joku kuuri jo alootettu, mutta ihimisten vissihin ei, ku pitääs orottaa ainaki kaks viikkua, että kaikki erelliset jäämät on poistunu elimistöstä.

Mitähän ne Valion labras tai Movetilla sanoos, ku lähettääs omansakki maitoauton mukana tai postis sinne Korvanumero 521 Emäntä? Tulisko selevyyttä ja saisinko ihimettelevän puhelun, että mikä tämä on. 

Välistä musta tuntuu, että lehemillä on viä asiat hyvin osahan ihimisistä verrattuna. 

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kyttäyskeikka



Tiettekö, tämä maanvilijelijän elämä on yhtä kyttäämistä.

Sitä kytätähän kaikenmoosia kummallisia asioota. Koska maitoauto tuloo, tuliko posti jo? Milloonka teurasauto saapuu, kävikö rehurekka, ku siilo rupiaa kolokuttelehen tyhyjyyttänsä.

Kytätähän tuvan klasista, että mitä ne lehemät teköö pellolla. Tua ne syö, kytätähän, että mitähän ne syö. Miks ne on tua? Onko siä jotaki erikoosta? Pitääskö mennä kattomahan, mitä ne teköö siä, tarvittiskohan ne mun apuani ja seuraani siihen mitä ne ny ikinä sattuukaa puuhaahan.

Navetas kyttäät niitä lehemien kiimoja. Minkälaasta limaa näkyy, miksei näy llimaa, minkä helevetn takia tuo lima on tuollaasta, eikä sellaasta. Mitä tekisin sille limalla, siementääsinkö vai olisinko siementämättä.

Sitte kytähän tietysti kuka menöö mökki tietä pitki, onko se vain meirän lehemä, vaiko maharollisesti mettän hirvi. Vai koirako siä lönköttää, ettei vain oliski susihukkanen.

Ja tietysti sitä säätä.

Keväällä alakaa se lumihankien, jos ny niitä nykypäivänä sattuu näillä leveyksillä olehen. Silimä kovana vaharatahan, että on ne varmahan jonku verran jo sulana, aiva selevästi eileen otti tuo triivun harija tuohon kohtahan navetan seinää, ja tänään vain tuohon.

Ruvetahan haaveelehen, että kun nuo tuosta sulaa, niin kohta me päästähän sitte pelloolle ja ruvetahan oikeen työstähän. Ja ku muutama päivä, ja yöpakkaaset, menöö, niin kytähän viä ankarammin. Eikö ne perhanat sula ollenkaa, ei tuu kevättä tänä vuonna. Ei tuu, vaikka kaikkina muina vuosina on tullukki, joskus ennemmin, ku toisinansa.

Sitte ku se lumi on sulanu, niin joku kiireheesin painaa jo pellon reunalla rautakangen kans, koettahan onko routaa. Ja maa vain kömäjää ja hakkaajan pääski taitaa vähä kumista, ku se sen kankensa sinne justihin lumen alta palijastuneesehen maahan isköö ja löytää sen rouran sieltä

Sitte sitä ihimetellähänki, ja kytätähän taivasta, että eikö ny yhtää näy saretpiliviä, että tulis vettä ja se routa sulaas maasta. Niskat meinaa aiva tulla kipiäksi, ku tuijotetahan taivasta, että minkälaasta piliven lonkaa siä seikkaaloo, vai seikkaalooko ollenkaa.

Sitte ku saat ne kylyvöt alakuhun, niin alakaaki se toisenmoonen kyttääminen ja taivahan vahtaaminen, eikai ny vain tuu saretta, että saataas nämä kevät työt valamihiksi askeres väliis?

Saat siemenet maahan ja sitte voi sataakki, että lähtis kohta orastuhun. No, ei sara, vahtaat taivasta, että mikä perkele sitä esterin kuuluusaa persettä nyt vaivaa, kun ei piskuakaa tuu. Ehtoolla viimeeseksiki vilikaaset klasista pihalle ja toivot kesäsaretta. Hilijaasta ja sopevaa, kaiken kastelevaa.

Ja nykku olis rehunteko, kyttäät sitä sateetonta väliä, kiruat säitten haltijaa, ja ittiäski, ku aina sataa. Vahtaat tällä kertaa sinne taivahalle ja ihimettelet millä perkehelellä se voi ollakki aina nuon musta ja mistä pirusta tuota vettä riittääki. 

Nyt moon kytänny viä facebookkia, tilan sivut on onnellisesti kaatunu ja oon vaharannu, mahtaasko sinne johonki välis päästä vai olla pääsemättä ollenkaa. 

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vanhuus ei tuu yksin




Mä oon täs miettiny, että nytkö se alakaa. Vanhuus. Nelijäkymmentä rupiaa tulehen tämän lypsäjän mittarihin pikku hilijaa.

Sitä huomaa aina välillä ittestänsä uusia piirtehiä, minkä voi kattua ennustavan sitä kuuluusaa vanhuutta, ja toivottavasti viisauttaki siinä sivus. Tosin luulen, että omalla kohorolla se ei tarkoota sitä jäläkimmäästä.

Ensimmäänen, ja ei niin torellakaa mairitteleva, vanhuuren oire minkä oon huomannu ittestäni on se, mitä isä aina sanoo ”vanhoosta ihimisistä” (ei kyllä varmahan tarkoottanu sillä ittiänsä). Tuntuu, että ku jotaki tarttis teherä, seisoo suu auki, niinku pareekki kärpääs haavi, ja ihimettelöö, että mistä aloottaas ja mitähän sitä sitte tekiskää. Ja tekiskö mitää, vai aloottaasko ollenkaa.

Lehemää siementäeski on välistä turpa täynä sontaa, ku se leuka roikkuu, niinku vanhoollä äijillä, ja sitte käy turahrus ja mihinkäs se paska lentääkää, jos ei suoraa sinne leipäläpehen. Voi sanua puhuvansa paskaa oikeen kirijaamellisesti.

Saati se, että on kauhia tohina, että teet jotaki.

Navetaski läheret kolaahan parsia, ensi kävelet kuus kertaa navetan päästä päähän, ettien niitä paskakolia, eikä niitä meillä eres oo mitenkää vähä. Yleensä ne on tullu jätettyä sinne peränurkkahan, matkalle on jääny vain muutama sellaanen, joita et muka jostaki syystä halua käyttää. Kaikista huvittavinta siinä tietysti on se, että kerkiät unohtaa sen, mitä olit hakemas siinä välillä ja hairahtua tekehen jotaki muuta tarpeellista. Kuten raaputtahan Almua korvan takaa, hierohon nenää sen turpahan.

Yks varma, omasta mielestä, alakavan seniiliyren merkki on se, että maitoauto vaihtuu käymähän meillä yöllä. Arvakkaa opinko minä sitä aikaa enää millää? Muutamana yönä melekeen kirmannu pihalle alasti, ku oon kuullu, että pihas käy auto. Ensimmäänen ajatus on tietysti, että mikä vitun auto meirän pihas on tähän aikahan yöstä ja mitä helevetin asiaa sillä on meille.

Siinä olis voinu saara maitokuski syränkohtauksen, kun olisin rynnänny tuvasta pelekis tissiliivis ja aluushousuus maitohuoneesehen tukka pystys hätistelehen sen öistä työrauhaa.

Tämä öinen maitoauton käynti on tietysti saanu aikahan sen, että muistuttelen lomittajia, että laittakaa aamulla tankin raana kii ja tankki päälle, ku rupiatte lypsähän. Arvakkaa muistako koko asiaa itte?

Usiamman kerran kävelly maitohuoneesehen ja huomannu, että tankinpesuri sylyköö maitua laattialle. Kiirehellä kääntäny raanan kii ja koettanu huuhrella hanaa ja pesuria, että saisin mairot sieltä pois. Ja viemärikki tykkää kyttyrää, ku sinne pääsöö maitua. Siä on suoraan suomeksi sanuen voi pötkä taas yks kaunis päivä, ku isäntä sen joutuu mulle avaahan.

Ja välillä on käyny niinki onnellisesti, että on unohtunu laittaa tankki päälle lypsyn aikana. Saat konehet maitohuoneesehen ja huomaat, että tankis on lehemä lämpimät mairot orottamas, koetat painella kaikki pirun nappulat mikkä siinä jäähryttämisehen liittyy, että saisit ohitettu viivehen. Saratettu, ku lappalaanen ja haukuttua isännän ja tankinhuoltomiehen siinä sivus, kun ovat keksinehet sen viivehen siihen laittaa

Viime viikonloppuna tämä vanhuuren ruokutuksen multhuipentuma sai pääte pistehensä, kun kesän ensimmääsillä lämpöösillä vähensin vaattehiani navetas. Tietysti siinä hieman hikisenä vilivoottelin ittiäni naveta ovella, kävi niin sopeva tuulen vire. Ehtoolla ihimetelinki, että mikä perhanan omena mun pakarahani on ilimestyny. Tarkempi tutkiskeli osootti, että en oo ryhtyny ”herelmälliseksi” vaan jumittanu perseeni niin, etten tahtonu saara loppu viikonlopuna lypsimiä kii eres Liberolle, jolle saa laittaa melekeen seisaaltansa konehet.

Että turhaa ne eläänsuojelujärijestöt pelekää, että lehemiä piretähän parsinavetas viä iän kaiken, ei meillä ainaa. Emäntä loppuu enemmin siä parres lypsäes, ku lehemät.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Virastoelämää




Meillä isäntä siinä luokkas ensi polovensa, siinon vissihin kierukka vika, niinku vanhas Lämpötulen Srtokeris. Tai niin ne epääli terveyskeskukses.

Sai kuulkaa kerrasta, melekeen, lähettehen Seinäjoelle keskussairaalahan jatkotutkimuksihin. Soittivakki kohta, ku lähete oli menny perille, että nyt saat tulla sitte parin päivän päästä näyttähän, että amputoorahanko koko koipi pois vai riittääkö vain varaosat.

Olin jo innoossani, että nyt kuulkaa kerranki päästähän liukkahasti liikkeelle. Eikähän erellisenä päivänä se rupia sanohon, että on kylymä, ehtoolla, ku tuun askarehilta se valittaa, että lapahan sattuu saatanasti. Sanoon siinä, että soita sinne terveyskeskuksehen, että minä oon lehemänlypsäjä, en mikää sairaanhoitaja.

Ottivat samantien vastahan ja sieltä suoraa Seinäjoelle keuhkokuumees.

Siinä sitte sain lomatoimistolle toimitettua anomuksen, että mies tarvittoo sairaslomaa, että onnistuuko mun hoitaa se asia, ku meillä on tehty aikanansa Melan vaatima valtuutus, että saarahan hoitaa toistemme asioota. Onnistuu, seuraavana ehtoona oli lomittaja pihas.

Sitte lupasin toimittaa ne kuuluusat ”paperit” eli sairaslomatoristuksen.
Se onki kuulkaa vekkuli paperi, kun saat sairaslomaa lääkäriltä, sitte haet Melasta tai Kelasta päätöstä, että ookko eres oikeutettu saamahan sairaslomaa ja näin ollen lomitusta sairasloman nimis vaiko lomitusta 35 euroa tunti.

Tänään selasin niitä erellisiä sairasloman päätöksiä mitä oli tullu postilootahan ripakopallinen.

Siä oli yks mulle Melalta ” olemme todenneet, että 15.1 alkaen selkänne ei voi olla enää kipeä 15.12 tapahtuneesta tapaturmasta lehmän kanssa” ”tästä eteen päin sairaspäiväraha anomuksenne on hylätty ja voit siirtää ne käsiteltäväksi muihin laitoksiin” tämänki päätöksen tuleminen siis kesti melekeen 4 kuukautta.

Tuskan hikiä pukkas pintahan, kun ajattelin, että lomituksen tuntihinta saattaa melekeen kolomin kertaastua siitä, mitä sen oletettihin olevan.

Kävelin niiltä jaloolta Kelahan viemähän tätä kyseestä päätöstä, koska Mela ei toimita mitää paperia sähköösesti tai muutenkaa sieltä etehen päin, vaikka kyllä kyselevät kyseesisttä laitoksista, sairaaloosta ja sieltä Kelaltaki meirän tietoja omihin tarpeesihinsa.

Siä me sitte Kelan tärin kans ihimeteltihin asiaa. Kattottihin, että hakemukset on siä ollu jo sisällä, mutta asias on orotettu tätä Melan päätöstä, minkä jäläkehen Kela voi päättää, että oonko mä mitenkää oikeutettu mihinkää.

Mikä mielenkiintoosinta mun mielestä asias on, että näitten päätösten pienoonen viivästyminen aiheuttaa myös sen, että lomatoimistot ei saa laskutettua yrittäjiä lomitustunnistaa, koska ne pitää toimittaa sinnekki ensimmääsestä päivästä alakaen.

Oman asiani sain jotenki taas nytkähtähän, mutta isännän paperit oli kaikki merkinnällä ”Emme voi tietää, että oletko saanut päivärahaa jostain muusta laitoksesta”. Ja niiren kans on käytä niitä täyttämäs siä Kelas ja Melas, että olis varmahan ruksit oikees paikoos.

Ihimeteltihin siinä sen henkilön kans, joka hoitaa meillä suurimman osan paperitöistä, että mitenkä perkelees tämä voi mennä näin. Kukaa ei tiä mitä paperia sinne pitää toimitta, kukaa ei osaa neuvoa onko ne paperit oikeen täytettyjä, kukaa ei oo vastuus mistää, paitsi siinä itte. Mistää ei saa ketää puhelimella kii, tai jos saa, niin se ei tiä mitää ja vetuaa ties mihinkä pykälihin, että ei voi kertua.

Eipä oo erellisinä vuosina ollu tälläästä ongelmaa, että joka helevetin hakemus tuloo bumerangina takaasin tekstillä ” et ole oikeutettu sairaspäivärahaan”, vaikka välistä on maattu sairaalas operootavana.

Tosin istuu siä Kelas yks setä, joka oli orottanu, että saa asumistuki päätöksen. Oli orottanu jo 2,5 kuukautta. Mietiin siinä, että mahtaako saara häärön ennemmin, ku tarvittemansa tuen.

Nämä on varmahan ne kuuluusat byrokratian purkutalkoot ja hyvinvointiyhteeskunnan hengennostatus talkoot. Kaikki voi hyvin, kun ei vain sairastu tai jouru työttömäksi.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Lomituslakia




Siinä pätkähti sitte netin ihimeellises maailmas etehen uuret eherotelmat lomituslain uuristuksehen. Mietiin siinä ensi jo sitä, että miksei sitä aluunperin ajateltu loppuhun asti, eikä ensi tehty muutama aika sitte joku eherotelma ja sitte tullu mielehen, että me ei muuten tehtykää oikeen ajatuksella ja huolella, että alootetahas aluusta.

Oikeen kuulkaa avasin sen ja rupesin tavaamahan silimät sikkaras ja tuskan hiki ottalta valuen, kun koetin ymmärtää mitä siinä oikeen sanotahan, että tietääsin sitte isännän kans siitä koettaa keskustella. Tosin luotan asias siihen, että se tajuaa lukemastansa enemmän mitä minä.

Ensimmääsenä pisti silimähän, että lomaoikeus olis tilakohtaanen, ja lomat olis pirettävä samahan aikahan muiren lomansaajien kans. Meilläki se tarkoottaas sitä, että mun pitääs pitää kaikki vuosilomapäiväni Lakson kans samahan aikahan. Yleensä me kyllä ollahan pirettyki, mutta toisaalta ihimisillä on erilaasia elämän tilantehia, ja toiset ei torellakaa halua pitää vaikka sen puolisonsa kans niitä lomia yhyres.

Tai jos siä tilalla onki 3 tai vaikka 4 jokka olis saamas sitä vuosilomaa, niin pirätte kuulkaa yhtäaikaa, vaikkei ny niin huvittaas lomaallakkaa.

Hyvää asias oli, toisaalta, se että esitettihin, että olis 31 päivää lomaa vuores, eli meillekki tulis silloon kaks lomittajaa 31 päiväksi tekehen töitä, entisen 26 päivän sijahan, kun ollahan ny pääsääntöösesti tähänki asti ne lomat piretty samahan aikahan, aiva sillä, etten viitti loma aamuuna nuosta nostahan isäntää navettahan, jos mulla oliski vuosilomaa ja sillä ei.

Sitte rupesin tihirustahan niitä uusia laskelmia kuinka työaika laskettaas tilalla. Tuntuuvat kaikkine perusteluunensa meleko erikoosilta jo alakuhunsa. Silimähän pisti jo siä lause ”on tutkittua, että yksi henkilö seleviytyy lypsystä ripiämpää ku kaksi” No sitä en kyllä kiistä, mutta kehenkä sitä lypsyäki verratahan, minä joka lypsän niitä omia kantturojani joka päivä sillä omalla tyylilläni seleviän niitten lypsystä nopiampaa, ku lomittaja, joka vaihtaa harva se päivä työpaikkaa, joutuu sopeutuhun erilaasihin työtapoohin.

Seuraavaksi siä sitte lukiki, että ne on kehittäny uuren laskenta mallin siihen mitenkä meirän työtunnit laskettaas. Sellaasen, että se pohojautuus eläänyksikkööhin, ei siihen, mitenkä ne työt siä tilalla muuten tehtääs, tai että otettaas huomihon, että toinen jakaa kottikärryylä rehut ja toisella taas on kaikki automatisootua.

No minäpä otin ja laskin, että mitä se mahtaas meilläki tarkoottaa.

Ensimmäästen 1-14 nauran hoitohon meni käsityskykyni mukahan (vaikka yksinkertaanen oonki) 30 minuuttia per elään, eli 7 tuntia päiväs.

Seuraavat 46 elääntä vaatis hoitohonsa 8 minuuttia per elään Eli 3,68 minuttia.

Sitte seuraavat 60 elääntä jokka tosin sitte onki nuorkarjaa, eli 5 elääntä on vasta kokonaanen elään, 2,5 minuttia per häntä, eli 30 minuuttia päivä..

Näin ollen meilläki työaika (kun meillä on se noin 72 elääntä/yksikköä) tekis 11,38 h päivä.

Siinä sitte vissihin osa jätettääs lypsämättä, kuivittelematta ja ruokkimatta. Monikahan lomittaja meille sen jäläkihin haluuas yleensä tulla, ku ei tulis täyttä työpäivää, vaan jäis melekeen kaks  tuntia vajaaksi?

Ja tällä laskelmalla kuulemma vähennetähän lomittajien osa-aikaasuutta.

Niin, eihän me olla yksilööta, meirän navetat, sikalat ja kanalat, tai tarpeeksi suuren lampolat ja mitä lie, ei olla erilaasia yksikköjä. Meirän ja meirän työtavat on heleppo niputtaa yhtehen laskurihin, sanotahan vain, että yksinkertaastakaa kuulkaa töitänne käytännös, me tehtihin jo niin paperilla. 

Ny varmahan joku viisas mies tuloo kehuhun, että kattot maailmaa liian ahtahasta rei'ästä, että et näe kehitys maharollisuuksia. Tällei ainakaa maaseurun työllisyystilannetta parannettaas. 



maanantai 3. huhtikuuta 2017

Koneeren ylivoimaa




Meillä isäntä oli viime viikon siä Hollannissa krassaamas lehemän perseetä, ja opettelehen kotitarvesiementäjän jalua taitua, että ei tällääsen laiskan emännän enää tarvittis sitäkää teherä.

Me tää kotona verettihin sillä aikaa lonkkaa, käännettihin kylykiä ja kärsittihin ilimavaivoosta, vai kuinka se ny menikää?

Maanantaiksi ei oltu järijestetty ittellemme mitää muuta ylimääräästä, ku käytihin kuuntelemas Faban palopuheeta jalostuksesta, epäälin kyllä siä penkis istuessani, että olin kovin epäkiitollinen maaperä kyseeselle tierolle.

Tiistaina kävi eläänlääkäri ja tarkastettihin poikineeta, onko niillä mitää toimintaa ja koska olis sitä toimintaa, jos olis. Ja ripakopallinen hiehoja, jokka on ollu Herra Sonnin helläs huomas. Kerrottahanko, että Suomenkarjan erustaja oli kaikista pisimmälle tiine, mutta se ny ei varmahan ollu kellekkää mikää uutinen.

Sitte tuli keskiviikko ja traktori hajos, ensimmääsen kerran. Melekeen hypiin riemusta, ku apupoika Antero tuli kertomahan, että remmi paloo. Voitte varmahan kuvitella, että minä suurena tekniikan tuntijana heti paikallistin kyseesen remmin nimestä viä mikä se oli. Kysyyn kyllä, että mitäs kyseenen remmin palaminen ny tarkoottaa sitte, ei kuulemma laturi, vesipumppu ja mikä tärkeentä, ilimastoonti pelannu.

Kuvittelin mielessäni jo, että jourumme purkahan puoli traktoria jonku helevetin kallihin remmin takia. Kerranki yllätyyn iloosesti, maksoo kaikki 40 euroa ja sen sai sieltä väliistä vaihrettua. Kävi kuulemma aiva kätevästi.

Seuraavana päivänä huomattihin, että nyt se perhana prääsää ölyjyä pihalle aiva oikohonsa. Se kuulostiki jo sen verran kallihille, varasinkin, kun näimme siulumme silimin, että jourumme ostahan koko pirun etuakselin korijataksemme vaivan.

Seuraavan aamun tutkistelut osootti vaivan aluuksi pienemmäksi, mitä ensi luulimmekaa, liitin löystyny, eiku kiristystä ja uuret peräölijyt sisälle. Seuraava ongelma meillä oliki sitte asian tiimoolta, että ei tieretty mitähän peräölijyä se Lakso itte on siä käyttäny. Onko maharollisesti samaa, ku pikku-valametis vai pitääkö ännäs olla omat ölijynsä.

Tongittihin tyhyjiä pönttöjä, kollattihin koko paja, löyrettihin kyllä moottoriölijyjä, muttei peräölijyä, ei eres yhtää tyhyjyyttänsä kumisevaa kanisteria, että oltaas tieretty mitä litkua sinne laitetahan. Käskin laittaa isännälle viestin, ja sanoon viä, että minähän en laita. Arvakkaa vastasko se?

Seuraavaksi soitettihin Mikolle, että mitähän siä maharollisesti käytetähän. Se tiesi kertua laarun ja mistä sitä on ostettuki. Holokolta. Eiku näppärätä ihimiset ottaa puhelimen kourahan, Apupoika Antero kysyy, että mikäs sen kyseesen Holokon etunimi mahtaa olla. No mistä minä tierän, mutta luulen, että son tämä.

Hetken päästä se soittaa mulle, että oli muuten väärä etunimi, mutta onneksi se ei vastannu, ja ölijyt on nourettavis anturajärveltä. Seuraava ongelma oliki sitte, etten tienny mihinä kyysenen henkilö asuu. Seki selevis, sain kolome kannya ölijyä, ja poijat sisäästi ne traktorihin. Huomataksensa, että vuoto ei vähentyny yhtää.

Seuraava diagnoosi oliki, että tarttoo ehkä ottaa koko etukuormaaja ja sovittehetki irti. Sitä mietiimme hetken aikaa, ja päätimme, että asia ei tästä parane, läheretähän syömähän. Siinä kebabin ääres isäntä laittoo viestin, että lietepumppu pitääs palauttaa.

Voin kertua, että naisisihin pienihin pintahermoohin otti sillä hetkellä aika kiitettävästi, vaikken itte eres kyseestä viestiä isännältä saanu vastasin ”palauta perkele itte, vaikka carinalla vetäen, ku meillei oo millä vierä, saati mihinä v***un välis seki tehtääs”. Ei vastannu takaasin, että kyllä kulta, niin teen.

Lauantaina traktorin vika korijaantuu muuten kohtalaasen heleposti, mutta arvakkaa saako sellaasena päivän mistää varaosia? Konehallilla huokaalin jo sisälle päästessäni, että kyllä voi olla masentava paikka. Jarno kehuuki, ku koetti sieltä saatuja osia sovittaa paikkahansa, ja toretessansa, että saatihin vääränlaaset, että ne kuuli varmahan sun kehus ja antoo nämä meille tahallansa.

Kävimmä kaikki Kauhajoen pulttia ja mutteria myyvät liikkehet lävitte, ja mihinää ei ollu sellaasia kahta (2) mitä me oltaas tarvittu. Valpartsilla olis ollu, mutta kehuuvat suoraa, että ei kannata näin viikonloppuna hakia, ku kyseeset onalehet ei maksa juuri mitää, mutta päivystysmaksu on kohtalaasen suolaanen.

Niinpä palasimme tyhyjin käsin kotia, ja joimma pannullisen kaffia ja päätettihin, että hoitakohon Lakso itte traktorinsa kasahan maanantaina. Onneksi saatihin toinen lainaksi appehen tekohon, falskaavat jarrut vain teköö asiahan oman jännitysmomenttinsa, vaikka pirättäähän se viimeestänsä apevaunun kylykehen.

Mutta selevittihin, noroviruski iski ensimmääsehen vasta sunnuntain ehtoo askarehilla.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Isäntä matkustaa



Eileen koetti se päivä, että Laksolle tuli lähtö sinne siemennyskurssille Hollantihin. Minä hieroskelin käsiäni tää ja ajattelin, että nyt mullaki se vapaus alakaa, ettei tartte kattua, ku ittensä, kakaran ja koiran perähän ja ollahan ku ellunkanat.

Viikolla rupesin miettihin jo, että kuinkahan täs käy, ku ilimootin muutaman hiehon teurahaksi ja sain samalla tietää, että ne haetahan jo viikonloppuna kyytihin. Ei siinäkää mitää, mutta osa niistä sattuu olehen ulukoruokinnas ja näin sieluni silimin, kuinka jahtaan niitä sieltä omin voimin tuskanhiki ottalta valuen, ku ensi herään päikkäriiltä justihin siihen, ku mullikuski soittaa, että pihas ollahan.

Ajattelin olla kerranki etuaijas ja orkanisoon tänne apupoika Anteron ottahan ne jo lauantaina laron poikimakarsihana, siinäku koetettihin niitä kaikkia kolomia sinne saara kaharestansa ja yks koetti kiivätä siilon aitojen ylitte, pilikahti pienehn mielehen, että se Lakso vois tulla eres etehen seisohon, kun ei keriitty aiva joka paikkahan etehen mihinkä olis tarvinnu. Puhelu tupahan ja eikähän se oo jo suihkus. Torettihin siinä, että hyvä tietysti niin, ku son kuuluusa siitä, että on myöhäs varmahan aikanansa omista hautajaasistansakki.

Ehtoolla oltihin navetas toisen apupoika anteron kans, kovaa triksevää, että päästähän poiski joskus sieltä, eikä mee yöhön asti.

Sain turvekärryt navettahan, niin äitee soittaa, että olisinko keriinny lähtiä siirtähän sitä 25 kilomerin päästä, mihinkä se oli lomamatkaltansa jääny linija-auton kyytistä, niille kotia, ku isä ei television kattomiseltansa kuule, että sille on soitettu. Ja toisin samalla mukulan sinne mummun huomihin. Keksii se sitte, että mun velii asuu siinä parin kilometrin pääs, että on vähä lähempänä, ku minä.

Hetken päästä soittaa kakara tuvasta ”miksei kukaa kertonu mulle, että mummu on jo kotona YHYYY”. Ei ny viä kukaa keriinny sinne asti. ”Minä haluan sinne HETI”, ensi täytyy jonku kyllä jakaa apet ja lypsää lehemät.

Saan lypsimet kii, niin puhelin soi seuraavan kerran ”mihinä oot?” ”No, mitäs luulet” ”Tuun kylähän” ”Tuu vain, mutta saat tulla lypsylle kans, mutta jos ohi ajat, niin vie mukula mummulahan”. Sain sitte jättää lypsyn kesken ja lähtiä laittahan hulda huoletonsa matkahan.

Lopulta, ku pääsin navettahan totesin olevani jo auttamattomasti myöhäs suunnitelmmistani.

Jatkoon lypsämistä, kunnes Luoteelle ei saanu saatanallakaa konesta kii. Ei imeny, vaikka tein mitä. Irrootin tykyttimen, avaalin kaikkia sellaasta, mistä mulla ei ollu mitää käsitystä mitä ne teköö siinä lypsimes. Soitin isännälle ja huusin kurkkusuorana koko lypsykonehen alimpahan helevettihin, käskin se soitta Makelle, kun en ymmärrä lypsimien sielun elämästä mitää. Se sai linijan auki antaaksensa neuvoja, ku me viisahat lypsäjät huomattihin, että mairon kokooja on ääriänsä myören täynä maitua, sitä valuu lianeroottajasta, tiivistehien välistä ja joka rei'ästä mistä ikinä oli maharollista. Ja maitpumppu huusi hoosiannaa.

Kipitettiin ottahan filtteri pois ja ihimeteltihin mitä se mahtoo sisältää, ei keksitty oliko ne salaasia soluja, joita en ennen lypsyä huomanna, vai oliko se pirun pumppu hieman epätoimivalla katkaasijalla hakannu mairon juoksevaksi oivariiniksi ja tukkinnu filtterin sillä. Seuraavaksi ihimeltihin millä saarahan painehen uurellensa ylähä.

Kaiken huipuksi Make löi kätensä maitopumpunmoottorihin, josta joku yliviisas kotitarveinsinööri oli jemmannu tipahtanehen moottorinsiipien suojan parempahan taltehen. Ihimettelin mustia muovin kappelehia laattialla, kunnes älysin, että ne oli niitä siipiä mitä siä pohojas oli.

Siinä vaihees vittutti jo niin, että melekeen jo nauratti, ku puoli kymmeneltä sain eriksensä menevät lypsettyä ja muistin, että pitää viä lehemä siementää.

Aamulla heräsin siihen, että tuvas on saatanan kylymä, luulin ensi, että tuuloo vain niin lujaa, kunnes sain puhelun johona kerrottihin, että pannuhuone on yöllä pirättäny. Päätettihin, että ensi teherähän askarehet ja sitte ihimetellähän mitä sille tehtääs.

Mullikuskiki pelijätti aamulla maitohuonees tonkkia pestes, hiippalli selijä taa ja sanoo ”Terve”, hyvä ku en joutunu housupyykille.

Taitaa olla pitkä viikko.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kätilön hommia, asennosta ku asennosta



Tällääses meirän kokooseski karijas pakkaa olehen nuota poikimisia välistä ruuhkaksi astikki, vaikkei niitä vasikoota ny sentäs synny ku noin kuuskytä vuores. Tosin viime vuonna vasikoota oli poikimisihin nähären huomattavasti enemmän, ku kaksoosia tulli seittemät tai kahareksat, en enää jaksa enää eres muistaa monekki. Mutta tuntuu, että niitä plopsahteli tulehen naapurienki tarpeesihin asti.

Yleensähän lehemä on hyvä poikimahan, se teköö ja mullijaa sen vasikan ominvoimin pihalle, ja siihen ei sen tarvitte puuttua. Monesti näyttää poikivalle monta päivää ennen, ku oikiasti eres poikiikaa. Ja jos poikimakarsinahan viet, ja ajattelet, että nyt se perhana räjähtää limoosta päätellen käsille, niin sepä rupiaaki rakentahan sinne pesää pahanoohin, kaivaa poteron mihinä makaa ruoto ojos,niin että välistä pitää käyrä kattomas onko eres hengis.

Minttukaakao siirrettihin sunnnuntaina poikimakarsihan, kattelin tällä torrella kehittynehellä karija ja poikimasilimälläni, että kyllä se varmahan kohta poikii. Laitoon riimun päähän ja lähärin tallustamahan sen kans. Koko lehemä oli kyllä niin ”velton” oloonen, takapää lyllyy aiva kävelles, että aavisteltihin isännän kans, että nyt me jopa saatetahan olla oikias.

Isäntä sitä kävi kattomaski yöllä pari kertaa, muttei ollu tapahtumia.

Aamulla siä navettahan mennes näkyyki sitte saatarin suuret sorkat. Eiku ettihin poikimavalijahia, ku hieho keskittyy lähinnä syömähän kaikkia syötäväksi kelepaavaa karsinasta, pötkötti kylijellänsä ja koetti kurkotella kauimmaasehen rehutuppuhun, minkä ikinä keksiikää. Ja ruokaa ja pahanaa katos sinne mahan syöveriihin, poikiminen tuntuu olevan sille se sivuseikka. Kyllä se muutaman kerran lykkäski kunnon mölähryksen saattamana.

Isäntä rupes vetähän sitä polttojen taharis ja näin, että ottasuoni oli se mikä pullistuu. Naama muuttaa pikku hilijaa punaasemmaksi ja punaansemmaksi, posket pullotti ku ilima pallot ja vasikka ei himahtanukkaa siä suursyömärin takalistos.

Kysyyn varovasti, että haluaasikko, että mäki tulisin sua vähä auttahan. Sai se ähistyä, että olis varmahan aiva paikallansa sellaanen toiminta.

Kömmiin airan lävitte ja ruvettihin Lakson siinä valijahis kiinni olles, että mistä kohtaa mä vetääsin. Koetettin olla ensi vierekkään, mutta tuntuu, että toinen veti oikialle ja toinenn vasemmalla.

Seuraava asento oliki sitte, että koetin ottaa Laksua takaapäin kii, ja olla painona, perse kastuu siä poikimanestees ja sanoon, että ei tämäkää ny paskan häävi asento oo, että jään sun alles jumihin, jos se vasikka yhtäkkiiä irtuuaki sieltä lantiosta.

Sovitin seuraavaksi itteni Lakson etehen takapuoli sen naamahan kiinni olehen etukamaras. Ei tarvinnu siinä kauaa hehtaaripersettänsä työntää lähemmäs sen naamaa, ku se käski mennä muualle, häiritti kuulemma miehisiä ajatuksia lehemän poi'ittamisen sivus. Se hetkuva perset ei auttanu yhtää.

Lähärin pois ja kohta se ja Minttukaakao oliki saanu maailmahan lehemävasikan. Ouzon, taisin olla vain häiriönä kummallekki. Kaikkeni yritin olla kerranki avuksi, ja heti moitittihin ;)

torstai 9. maaliskuuta 2017

Lehemän kaltaanen märehtijä




Sitä on kohta kymmenen vuotta puurrettu omas navetas, välistä tuntuu, että se kymmenen vuotta on heitetty täysin hukkahan. Että elämä ei tuo etehen enää muuta, ku uusia pettymyksiä, etton päässy unotahan, sen mistä silloon aikanansa haaveli ja nauttii.

Suunniteli tekevänsä, sen loppumattoman uskon ittehensä ja toisehen, siihen, että jokaanen päivä on uus maharollisuus ja alaku. Ja että jokaases päiväs on jotaki hyvää, uutta opittavaa.

Nykyänsä monesti tuntuu, että meinaa mennä kontillensa ja lakata yrittämästä niinku se kanttura liukkahalla pellolla. Tekis mieli heittää kintut levällensä ja orottaa, että kyllä joku tuloo mun tästä hilaahan traktorin kauhahan ja kiikuttahan suojahan, peittelehen peitoolla ja silittähän korvan takaa ja sanohon, että kyllä se siitä.

Toisinansa tuntuu, että tämä työ ja se hilijaasten kumppanien kans navetas työskenteleminen on teheny ittestäki hyvin vähä sanaasen. Sitä on tullu omalta osaltansa märehtijäksi, mutta toisinki se nauta, joka märehtii rehujansa, se lypsäjä märehtii omia murehiansa, kuulemiansa uutisia, tulevia huomisia ja niiren mukanansa tuomia muutoksia.

Välistä tuntuu, että olis paree, ku tukkiis omanki turpansa täytehen rehua ja purekselis sitä, eikä liikaa ajattelis maailman murehia. Heittääs pötköllensä partehen ja sulukis silimänsä ja näkis unta, niinku se nauta. Huulet lepettaas ja silimäluomet räpsyys, jalaat vähä nykiis, uneksiis tulevista kesistä, auringon paistehesta ja kuulahasta ilimasta.

Mutta koska on vain tyhymä ihiminen, eikä oo luotu siihen nautamaasehen elämisehen, kykyhyn olla murehtimatta tulevaa ja huomista, niin tahtoo ne lypsyt siä lehemien välis mennä mietties kaikkia turhaa.

Toisinansa toivoos, että joku ymmärtääs suaki ja sun sanattomuuttas samallalailla, ku se hoitaja niitä nautojansa, näkis silimän liikkeestä, korvien asennosta, turvan vipatuksesta, onko sun hyvä vai huono. Mutta ihiminen ei oo niin kykenevä näkehen asioota toisistansa, ku nauroostansa.

Minä ja mun lehemäni, samanlaasia, märepalan pureskelijoota, toinen vain saa nielaastua ne ja suollettua paskaksi, toinen jauhaa samaa palaa kauemmin, hyvä ku ei verä sitä välistä väärähän kurkkuhunsa ja tukehru siihen.


maanantai 6. helmikuuta 2017

Lehemän maallinen voima




On täs taas tullu torettua, ku elämä heittelöö kävyyllä ja kivillä mennen tullen, että lehemä se on joka naisen tiellä pitää.

Silloonki, ku et jaksaas mitää, sullon se lehemä. Navettallinennautoja, jokka orottaa kostiat turvat rauhallisesti jauhaen, märepaloja mässytäen, että se niiren oma hoitaja tuloo. Laittaa aamusta valot päälle, seisoo hetken siinä navetan ovella, vetää keuhkot täytehen lehemän hajuusta ilimaa.

Sulukoo silimänsä, hengittää syvähän. Keskittyy, ammentaa soluuhinsa sitä lehemänn tyyneyttä. Sen aiva tuntoo niistä, kiireettömyyren, levollisen olon. Vois kuvitella, että siä suurien silimien takana, karvaasen pään uumenis mietitähän syntyjä syviä. Laitetahan maailman murehia uutehen järijestyksehen.

Siinä seisuessansa, ympärille kattellessensessa tuloo seurattua niitä nautoja muutenki. Niiren tyyniä olemuksia, ne makaa. Kylijet kohooloo, eivät juuri päätänsä käännä, tietävät, ettei viä oo kiire.

Lähäret kävelehen, tervehrit lehemiäs.

Sitä mukaa, kun saavut kolas kans, ne nousoo. Jotaki harvaa pitää pökätä kankkuhun, kehoottaa, että voisko arvon rouva nousta. Pää kääntyy suhun päin. Leuat jatkaa jauhamistansa, silimis pilikahtaa. Lehemä kääntää päänsä, lakkaa märehtimästä, tuhahtaa aiva ku aikoos sanua sulle, että meekkö siitä. Hieman ähkääsöö ja nousoo jaloollensa.

Venyttelöö ittiänsä, kääntää häntää sivulle, päätä körmylle, että saa rankansa taipumahan.

Jatkaa olemistansa, märehtimistänsä siinä seisaallansa.

Jatkat matkaas etehen päin parsiriviä, osa orotteloo jo seisaallansa, nousevat etukätehen, toisten mielestä et ansaatte mitää huomiota, ovat aiva sen näköösiä, että koettavat vetää pettua tiukemmiin korvillensa.

Niin te jatkatte aamuusta puuhanne, lypsäjä ja lehemät. Kumpiki toisistans riippuvaasia.

Kumpi lopulta on se joka on enemmän toisellensa elämässänsä velekaa? Se ihiminen nauralle vaiko nauta ihimiselle? Välistä tuntuu, että son minä, että se lehemä on se joka huononaki hetkenä pitää hoitajansa jalaat maas.

Lehemä on ja pysyy, tarvittoo sua päivittääsehen hoitohonsa, orottaa sua navetalle vaatimatta mitää. Kiittää hoirostansa antamalla maitua, lämpimiä henkäyksiä, noulaasuja poskelle, nyppimisiä haalarin persuksista. Välistä tallottuja varpahia, ja kirosanoja.

Mutta aamulla, ku silimäs auki saat, ihimettelet miksi tänäänki tarvittoo nousta. Kuulet makuuhuoneesehen asti navetan äänet. Jonaki aamuna niis tutuus äänis on jotaki poikkiavaa, tierät nousta heti. Joinaki aamunaa saat kuunnella niitä rauhas iliman kiirettä.

Mutta joka aamu tierät olevas tarvittu, sullon aina joku joka orottaa sua tulevaksi. Pitää sun saappahas pohojat maas, tai pitääskö sanua tukevasti paskas.


maanantai 2. tammikuuta 2017

Katuvalojen loistetta kaivates




Mietiin täs taas viikonlopun aikana vaikka mitä. Esimerkiksi sitä, että olisko sitä mukavee asua tuo taajamas, eikä tää sivukylällä.

Se pilikahti täs yks ehtoo mieleheni, kun ajoon autolla kaupasta ja poikkesin kylähän siihen kirkonkylän reunahan. Oli katuvalot ja kaikki. Pyörätiet, mikkä oli hiekootettu ja niitä oli ”silimänkantamattomihin” asti.

Tuli siinä mielehen, että voi ku olis toisaalta niin mukava asua täs. Vois mennä kauppahan vaikka kävellen, tai polokupyörällä. Ei tarvi suunnitella niin sitä kaupas käymistänsä, jos vaikka se kaffapaketti tai vessapaperi jäis ostamatta, niin senku kiipiääsit uurelleen Cresentin selekähän ja polokaasisit menehen.

Vois käyrä vaikka kaffilas (niitähän onki tää joka karun kulumas) kaffilla. Ja sinnekki pääsis pyörällä.

Vois harrastaa vaikka mitä, ku kaikki olis siinä likillä ja oletettavasti olisit sitte sellaases työs mihinä aikataulutki antaas periksi kaiken maailman jumpat. Tai sen valokuvauskurssin ja kuvankäsittelykurssin mistoon haaveellu, mutta joka alakaa justihin lypsyaikahan.

Mukulalla olis harrastukset likillä. Ei tarttis senkää kans aina vaharata siihen kellohon, että kyllon hankalahan aikahan taas tuoki, ku tarttoo lypsää ja olla navetas justihin tuolloon. Olisivat neki niin likillä, että seki saattaas mennä kävellen tai pyörällä, oppiis kulukehen itte muuallekki ku tuohon naapurin klasin alla olevalle linija-autopysäkille.

Sitei välistä tajuakkaa kuinka palijo tälläänen sivus asuminen rajoottaaki ihimistä. Kun kaikki on kaukana. Jos lähäret johonki, niin läheret melekeen autolla. Omalla kylälllä ei oo mitää palaveluja saatavana, kauppa-auto käy kerran viikos, mutta sen valikoomilla ei lopulta kuitenkaa pitkälle pötkitä. Ja kirijasto-auto joka toinen viikko. Kouluauto menöö aamulla kaharekselta ja ehtoopäivästä kaharen mais seuraavan kerran.

Siitä niin sanotusta hyötyliikunnasta, vaikka sillä koulumatkalla ei tartte haaveellakaa, ku lähin koulu on 20 kilometrin pääs. Siinä sais meleko varahin lähtiä mukula veivaahan, että talavellaki aamulla kerkiääs yhyreksäksi sinne.

Saati, että tiet on sellaasia, että kaikis on kahareksankympin rajootukset. Lyö se sinne sekahan ja sano, että toivotahan parasta.

Eihän tänne sivulle kerkiä poliisikaa, jos näet jonku epäälyttävästi autollansa ajelevan tietä pitkin. Saattavat olla johonaki niiren alueen toisella sivukylällä, välimatkaa kymmeniä kilometriä tapahtuma paikkahansa.

Moon joksus ajatellu, että ottaasko se isännänki naama vähemmän tai mun naamani sitä, hermoohin, jos ei elettääs tälläästä 24/7 elämää? Elettääs niinku muutki.

Mahtaasko se sivistys silti siä keskustakaa sen kummemmin tällääsehen maalasehen tarttua?