Sivut

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vanhuus ei tuu yksin




Mä oon täs miettiny, että nytkö se alakaa. Vanhuus. Nelijäkymmentä rupiaa tulehen tämän lypsäjän mittarihin pikku hilijaa.

Sitä huomaa aina välillä ittestänsä uusia piirtehiä, minkä voi kattua ennustavan sitä kuuluusaa vanhuutta, ja toivottavasti viisauttaki siinä sivus. Tosin luulen, että omalla kohorolla se ei tarkoota sitä jäläkimmäästä.

Ensimmäänen, ja ei niin torellakaa mairitteleva, vanhuuren oire minkä oon huomannu ittestäni on se, mitä isä aina sanoo ”vanhoosta ihimisistä” (ei kyllä varmahan tarkoottanu sillä ittiänsä). Tuntuu, että ku jotaki tarttis teherä, seisoo suu auki, niinku pareekki kärpääs haavi, ja ihimettelöö, että mistä aloottaas ja mitähän sitä sitte tekiskää. Ja tekiskö mitää, vai aloottaasko ollenkaa.

Lehemää siementäeski on välistä turpa täynä sontaa, ku se leuka roikkuu, niinku vanhoollä äijillä, ja sitte käy turahrus ja mihinkäs se paska lentääkää, jos ei suoraa sinne leipäläpehen. Voi sanua puhuvansa paskaa oikeen kirijaamellisesti.

Saati se, että on kauhia tohina, että teet jotaki.

Navetaski läheret kolaahan parsia, ensi kävelet kuus kertaa navetan päästä päähän, ettien niitä paskakolia, eikä niitä meillä eres oo mitenkää vähä. Yleensä ne on tullu jätettyä sinne peränurkkahan, matkalle on jääny vain muutama sellaanen, joita et muka jostaki syystä halua käyttää. Kaikista huvittavinta siinä tietysti on se, että kerkiät unohtaa sen, mitä olit hakemas siinä välillä ja hairahtua tekehen jotaki muuta tarpeellista. Kuten raaputtahan Almua korvan takaa, hierohon nenää sen turpahan.

Yks varma, omasta mielestä, alakavan seniiliyren merkki on se, että maitoauto vaihtuu käymähän meillä yöllä. Arvakkaa opinko minä sitä aikaa enää millää? Muutamana yönä melekeen kirmannu pihalle alasti, ku oon kuullu, että pihas käy auto. Ensimmäänen ajatus on tietysti, että mikä vitun auto meirän pihas on tähän aikahan yöstä ja mitä helevetin asiaa sillä on meille.

Siinä olis voinu saara maitokuski syränkohtauksen, kun olisin rynnänny tuvasta pelekis tissiliivis ja aluushousuus maitohuoneesehen tukka pystys hätistelehen sen öistä työrauhaa.

Tämä öinen maitoauton käynti on tietysti saanu aikahan sen, että muistuttelen lomittajia, että laittakaa aamulla tankin raana kii ja tankki päälle, ku rupiatte lypsähän. Arvakkaa muistako koko asiaa itte?

Usiamman kerran kävelly maitohuoneesehen ja huomannu, että tankinpesuri sylyköö maitua laattialle. Kiirehellä kääntäny raanan kii ja koettanu huuhrella hanaa ja pesuria, että saisin mairot sieltä pois. Ja viemärikki tykkää kyttyrää, ku sinne pääsöö maitua. Siä on suoraan suomeksi sanuen voi pötkä taas yks kaunis päivä, ku isäntä sen joutuu mulle avaahan.

Ja välillä on käyny niinki onnellisesti, että on unohtunu laittaa tankki päälle lypsyn aikana. Saat konehet maitohuoneesehen ja huomaat, että tankis on lehemä lämpimät mairot orottamas, koetat painella kaikki pirun nappulat mikkä siinä jäähryttämisehen liittyy, että saisit ohitettu viivehen. Saratettu, ku lappalaanen ja haukuttua isännän ja tankinhuoltomiehen siinä sivus, kun ovat keksinehet sen viivehen siihen laittaa

Viime viikonloppuna tämä vanhuuren ruokutuksen multhuipentuma sai pääte pistehensä, kun kesän ensimmääsillä lämpöösillä vähensin vaattehiani navetas. Tietysti siinä hieman hikisenä vilivoottelin ittiäni naveta ovella, kävi niin sopeva tuulen vire. Ehtoolla ihimetelinki, että mikä perhanan omena mun pakarahani on ilimestyny. Tarkempi tutkiskeli osootti, että en oo ryhtyny ”herelmälliseksi” vaan jumittanu perseeni niin, etten tahtonu saara loppu viikonlopuna lypsimiä kii eres Liberolle, jolle saa laittaa melekeen seisaaltansa konehet.

Että turhaa ne eläänsuojelujärijestöt pelekää, että lehemiä piretähän parsinavetas viä iän kaiken, ei meillä ainaa. Emäntä loppuu enemmin siä parres lypsäes, ku lehemät.