Suomalaisen tuottajan puolesta

Täs on nyt päivänä muutamana saanu lukia kaiken maailman medioista ja facebookin sivustoolta, uutisia siitä, kuinka mairon hinta tuottajalle tippuu. Ilimeesestikki asia on hyvinkin otta, sitä ei voi kieltää, ja eihän se kestää hyvälle tunnu, että tiät, että tillipussis kevenöö taas.

Mutta se ottaa silimähän, ja miksei vähä hermoohinkin, että saa myös lukia niitä, että nyt kaikka boikotoomaan Valioa, että ei osteta enää sen tuotteita.

Se ei kuulkaa oo oikia ratkaasu asiaan, sillä ei nousen kenenkään Suomalaasen tuottajan saama palakka, koska pakkaahan se vähä olla niin, kun yks näyttää suunnan, niin kyllä ne muutkin seuraa peräs. Koska samasta maitotuotosta me meijeristä riippumatta täälä taistellehan.

Maitotuotto on se mistä se meirän palakka muorostuu, sen perusteella tuottajjalle voiraan maksaa enemmän tai sitte, niinkun nyt ilimeesesti, vähemmän. Tämä kyseenen tuotta vain on eri tuotteilla erilaanen, purkkimaito ei oo kellekkää kultakaivos niis litran purkiis, mutta se on oltava valikoomas, että maitoa saaraan markkinoille ja pysytään kansa tietoosuures.

Toisis tuotteis, kuten esimerkiksi Proteiinirahkoos, se taas on huomattavasti parempi, elikkä siitä meijerit saa paremman tilin.

Sitte on moitittu, että herra ei tajua tavallista tuottajaa. Valiokin kyllä on meirän tuottajien ittensä omistama Osuuskunta, meilläki Lakson kans on oman Osuuskuntamme MaitoSuomen osuuksia, maksuja on kerätty joka kuukausi maitotilista suoraa, niiten oo tarvinnu eriksensä ostaa, näitten osuuksien arvolla omistamme osan valioa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ja meirän meijeriis on niistä ”rivituottajista” koottu neuvosto minkä kesken jourutaan tällääsiä, välistä hyvinki vakavia ja epämieluusia päätöksiä tekemähän. Niitä ei siis päätä joku herra helsingistä yksistänsä, vaan siihen osallistuu hyvinkin palijon ihimisiä ympäriinsä.

Eikä täälä meirän rakas Suomi oo ainut tekijä tähän tämän hetkisehen hintahan, vaan siihen vaikuttaa maailman markkinat. Ne lähinnä saneloo, mitä tääläkään pystytään maksamaan.

Suomi olis hyvin omavaraanen mairos ja lihaskin, jos tänne ei tuotaas tuotteita ulkomailta, mutta tänne tuoraan, maista jossa on on ensinnäkin halvemmat tuotantokustannuset kuin täälä. Ja ihimiset ostaa, koska hinta kaupaskin on halavempi. Meijeriistä Valio on lähinnä yksin hoitanut sitte taas sen mairon ulosviennin, mikä erellisistä syitä johtuen, on täälä ylimääräästä.

Venäjä pakotteet teki jo tähän vientiin aikanansa suuresti hallaa, kauppa sinne on aikalaillakin pysähtynyttä. Taitaako jäätelö olla ainut mitä sinne sais vierä. Uusien kauppasuhteiden luonti muihin maihin ei käy kären kääntees, vaan vaatii vuosien työn, kertomisen, että meirän tuote on kuulkaa maailman puhtahin, ja siltikään se ei aina tuo tulosta.

Jokaanen Kuluttaja vois osaltansa parantaa jokaikisen tuottajan asemaa, meijeristä ja teurastamosta riippumatta, ostamalla vain Suomalaisia tuotteita, ja niistä niitä meijerien omia merkkejä, ei kaupanmerkkejä, koska ne on hyvinkin kilipaalutettuja ja usiemman kerran vuores vielä, niihin harvemmin saa mitään pitkää sopimusta, minkä varahan kukaan voi laskia piremmän päälle. Ja olettaa voirahan, että kun näitä kilipaalutuksia teherähän on kaupalla olemas hintataso minkä se maksaa tuotteesta, ja sen saa se joka halavimmalla tarijuaa sillä kertaa.

Että loppu kaneettina vois sanua, että osta suomalaasta, se on puhurasta, rakkaurella tuotettua (ainaki minä rakastan lehemiäni enemmän, kun ittiäni tai Laksoa välillä). Tietysti toivon, että valittet Valion maitopurkin hyllystä, mutta oikiasti kunhan se on Suomalaisen Meijerin omaa maitua, niin lopulta sillä on suurin merkitys.

Olemmisen sietämätön keveys

Sitä kuulkaa kuvittelis niis salaasimmis unelmissansa, että voiku sais olla vain, niinku Ellun kana, maata ja sylijeskellä kattohon. Kuinka elämä olis ihanaa niin, nauttiisit siitä olostas päivät pääksytysten, vähä kylykiä kääntääsit ja nukkuusit ja taas kääntääsit kylykiäs ja elo olis auvvoosta.

Voisinko sanua, että pääsin tähän salaa haaveelemahani olotilahan, kun jouruun leikkaukselle, huomasivat perkeles, ettei oo normaalia jos ihimisen akillesjänne on tulehtunu muutaman vuoren putkehen ja lopulta on niin kipiä, ettet tiä laskisikko jalakaa maahan, vai koettaasikko seisua päälläs. Kuulemma näin alakuhun kahareksan viikkua sairaslomaa, sen tieron sain jo, ku kävin siä niin sanotus tuomion luvulla.

Ajattelin siinä, tyhymä ku oon, että hyvä nyt saan sitte oikeen levätä ja teen kaikkia rästihommia, kerranki en ollu kuulkaa pessimisti.

Tilasin Jalostusneuvojaanki parin viikon päähän leikkuun jäläkihin, ajattelin, että tottahan minä ny seleviä tällääsistä tapahtumista, että kävelen silloon jo, ikinä ku oo rassattu mitää tuollaasta paikkaa ennen, ainut on vetoketju vattas kakaran ulostulua varte.

Totuus oli vähä toista, oikeen on pitäny ihimetellä, että millä se ihimisen jalaka voiki olla niin paisuksis välillä, ettei varpahat ota maahan, kun jalakapohojaki on pullia, kun limppu. Kenkää, varsinkaa mitää työkenkää on turha haaveella jalakahan, kun navettapuukkaritki menöö lähinnnä väkisin tukkimalla. Voitte arvata, että se jalostusneuvojan käynti oli ensimmäänen mikä tartti perua, kun tajusin karun tilanteheni, ja sen, etten yhyrellä kintulla pompi muutamaa tuntia pitkin navettaa, vaikka kuinka sitte luottaasin siihen suomalaasehen sisuhun.

Siirryyn siis täysin työnjohorollisihin tehtävihin, vaikken kyllä tiä, oonko ny ennenkää juuri muuta teheny, ku mäkättäny mitä tarttoo teherä ja kuka sen maharollisesti teköö.

Yhtenä päivänä tilasin eläänlääkärin ja tein listan mitä ne Lakson kans ronklas lävitte, käskin merkata hyvin ylähä mitä löysivät lehemien sisältä, sen jäläkihin puhtahaksi kirijootin saman litanian ja löin keittiön pöytähän kiinni ja vartioon tää kalenterin kans koska lehemät on kiimas ja että ne tuloo siemennetyksi.

Rehunäyttehien salaasehen maailmahan oon tutustunu, ettiny mystisesti hävinnyttä muutamaa tonnia täysrehua ja päätyny, eres navetas käymättä siihen, että vuoren -94 feedcar vähä falskaa ja valuttaa ne tonnit kiertäessänsä navettaa. Vaihratin navetan laronpäästä klommoolle mennehen maitoputken nostettavahan porttihin (ei oo suunniteltukaa sitä montaa vuotta).

Utaretulehrusten maailmahanki oon tuvasta käsin tutustunu, mikä tosin on mun mielestä paras paikka niihin tutustuakki, kerranki joku muu vaivootteloo ne aluusta loppuhun. Teheny antibioottitestiä. Tilannu halavaantunehelle lehemälle eläänlääkäriä, käskeny siirtää lehemiä ja hiehoja paikasta A:aa paikkahan B:ee. Ettiny syytä kohonnehille bakteerille. Teettäny ruokinta suunnitelmaa.

Mutta tärkeen tehtävä on varmasti ollu se, että käyn muiren hermolle. Lakso kehuu eileen ehtoolla, kun tuskaalin kinttuani, että hän kyllä vähä aavisti, ku kuuli, että ne leikkaa sun, että kuinkahan suun pirtahas käy tuo toipuminen, kun ei satu olehen tuollaanen orottelu ja hitahasti tapahtuvat jutut ne paras ominaasuus mus.

Kaiken lisäksi se samaanen mies on kieltäny mua menemästä sinne navettahan, eileen olisin halunnu mennä kattomahan Malakiittia ja Pyriittiä, ja eherotin, että vie mun transiitilla latohon, ei kuulkaa ottanu kuulevihin lottoohinsakkaa.

Mutta mun on kuulkaa oikeen ikävä kurmuja, tosin epäälen, että ei se pitkäaikaanen sairaus oo, ku arki taas joskus alakaa. Varsinkaa, ku huomaan menneheni rapakuntohon ja puuskuttavani jo kävelystä navetan päästä päähän.